maanantai 25. helmikuuta 2013

Top 10 -blogit


Blogini noteerattiin Cisionin Top 10 -listauksessa, jossa helmikuun aiheena olivat ympäristöblogit. Täytyykin tutustua muihin mainittuihin blogeihin, niissä ei ollut juuri mukana ennestään minun tuntemiani.

Itse lueskelen muiden blogeja satunnaisesti. Tässä satunnaisessa järjestyksessä kymmenen mielenkiintoista:

Selvimmin samaa aihepiiriä kuin omani käsittelee professori Ari Ekroosin blogi environmental-climate-energy-law.

Ympäristölainsäädännön valmistelua sivutaan joidenkin virkamiesten blogeissa, erityisesti voi mainita kansliapäällikkö Hannele Pokan mietteet.

Poliitikot käsittelevät usein ympäristöasioita. Osmo Soininvaaran kirjoituksia on ilo lukea riippumatta siitä, onko hänen kanssaan samaa mieltä vai ei.

Teollisuuden blogeista luen mm. Energiateollisuus ry:n Energiaa! -blogia. 

Mentäessä oikeustieteen puolelle niin oikeudellisten blogien ykkösenä pidän Jyrki Virolaisen ärhäkkää blogia.

Suosittu on myös Jukka Kemppisen blogi, joskin siinä oikeudellisten asioiden suhde muihin asioihin on suhteellisen vähäinen.

Tekijänoikeusasioista blogataan ahkerasti verrattuna muihin oikeudenaloihin. Tältä saralta tulee mieleen Ville Oksasen Lex Oksanen.

Rikosasioista ja oikeudenkäyntimenettelystä kiinnostuneella antoisa saattaa olla MTV:n rikostoimittajan Jarkko Sipilän blogi Elinkautinen.

Erilaisia, usein nimettömiä, blogeja viranomaisia vastaan ja omien oikeuksien puolesta en yleensä jaksa seurata ainakaan kauan. Tällä saralla täytyy kuitenkin antaa ainakin sitkeydestä pisteet jo kohta kymmenen vuotta toimineelle blogille Oikeus ja kohtuus.

Muista aihepiireistä viihdyttävä on mm. viestintäkonsultti Katleena Kortesuon Ei oo totta

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Konnia vai sankareita


Viime vuonna korkein hallinto-oikeus (KHO) poikkesi ensimmäistä kertaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätöksessä omaksutusta tulkinnasta. Tänä vuonna Kuopion hallinto-oikeus teki samasta teemasta päätöksen, joka myös lienee ensimmäinen kerta laatuaan: hallinto-oikeus poikkesi tietoisesti pari kuukautta vanhasta KHO:n vuosikirjaratkaisusta. Niinpä näitä mielenterveysasioita on tullut sivusilmällä seurattua, vaikka ne eivät ympäristöasioihin liitykään.

Kysymys on mm. siitä, riittävätkö pakkohoitopäätöksen jatkamiseen sen sairaalan lääkärien kannanotot, jossa potilasta pidetään vasten tahtoaan, vai tarvitaanko aina myös ulkopuolisen lääkärin mielipide. Suomen mielenterveyslain mukaan ulkopuolista mielipidettä ei tarvita. Hoitavan sairaalan lääkärien päätös alistetaan kuitenkin hallinto-oikeuden vahvistettavaksi, ja siellä asian käsittelyssä on mukana myös hallinto-oikeuden lääkärijäsen.

Näytelmä käynnistyi, kun EIT päätti heinäkuussa 2012 (X v. Suomi), että Suomen toiminta oli vastoin ihmisoikeussopimusta. Suomen järjestelmässä ei ole riittäviä takeita mielivaltaa vastaan.

Kuopion hallinto-oikeus päätti elokuussa 2012 EIT:n päätöstä seuraten, että hallinto-oikeus ei voinut vahvistaa hoidon jatkamispäätöstä, kun se ei perustunut ulkopuolisen lääkärin mielipiteen.

Julkisuuteen asia tuli seuraavassa vaiheessa: KHO arvioi syyskuussa (KHO 2012:75) asiaa toisin kuin EIT ja Kuopion hallinto-oikeus. Maltillisesti sanoen KHO otti huomioon ihmisoikeustuomioistuimen pitkäaikaisen ratkaisukäytännön ja Suomen järjestelmän kokonaisuutena ja katsoi, ettei yksittäinen EIT:n tapaus X v. Suomi osoittanut Suomen järjestelmän olevan vastoin ihmisoikeussopimusta. Hesari kirjoitti pääkirjoitussivullaan reippaammin: ”KHO näytti EIT:lle kaapin paikan”.

Marraskuussa 2012 ihmisoikeustuomioistuin päätti, että se ei ota Suomen valitusta tapauksessa X v. Suomi suuren jaoston käsittelyyn. Sen heinäkuussa antama päätös siis jää voimaan.

Tammikuussa 2013 Kuopion hallinto-oikeus palasi teemaan. Se päätti (täysistunnossa, kuten korkein hallinto-oikeuskin syyskuussa), että EIT:n linjaa on noudatettava KHO:n ratkaisusta huolimatta.

Onko tarinan konna korkein hallinto-oikeus, kun se on asettunut vastustamaan ihmisoikeuksien kehittymistä ja puolustamaan perusteettomasti Suomen hallintoa ja suomalaista järjestelmää sekä siinä samalla uhmaa ihmisoikeussopimuksen korkeimmaksi tulkitsijaksi hyväksyttyä ihmisoikeustuomioistuinta?

Vai kävisikö konnaksi Kuopion hallinto-oikeus, joka ei luota KHO:n pari kuukautta aiemmin tekemään linjanvetoon eikä jätä siihen tarvittavia tarkistuksia korkeimman hallinto-oikeuden huoleksi, vaan käyttää resurssejaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen korjailuun.

Entä EIT, joka kehittää vanhan ja epämääräisen ihmisoikeussopimuksen perusteella ilman demokraattista päätöksentekoa yksityiskohtaisia menettelytapasäännöksiä ja antaa muutaman kuukauden välein puutteellisesti perusteltuja ja keskenään ristiriitaisia päätöksiä? Tapauksessa X v Suomi 3.7.2012 ulkopuolinen mielipide olisi ollut tarpeen, tapauksessa  Liuiza v. Liettua 31.7.2012 tällaista ei vaadittu, mutta sitten Sýkora v. Tsekin Tasavalta 22.11.2012 sillä taas tuntui olevan merkitystä.

Vai ovatko kaikki sankareita, jota käyvät päätösten perustelujen välityksellä oikeutta kehittävää vuoropuhelua?