perjantai 18. kesäkuuta 2010

Hallinto-oikeuksien päätökset nettiin

Kuinkahan pitkään kestää, ennen kuin internetiin saadaan helposti saataville ympäristöasioihin liittyvät hallinto-oikeuksien ja korkeimman hallinto-oikeuden päätökset? Ainakin nyt aluksi päätökset, jotka liittyvät ympäristölupiin ja vesilain mukaisiin lupiin.

Markkinaoikeudelta päätösten julkaiseminen on onnistunut jo pitkään, mutta Vaasan hallinto-oikeudelta ja korkeimmalta hallinto-oikeudelta ei. Kuitenkin ympäristöasiat ovat markkinaoikeudessa käsiteltävien asioiden tavoin asiaryhmä, jossa julkaiseminen olisi perusteltua.

Ihmeelliseksi tilanteen tekee se, että valtion lupaviranomaiset ovat jo pitkään julkaisseet lupapäätöksiä netissä, josta ne löytyvät helposti. Mutta paljon hankalampaa on saada tietoa siitä, mitä näistä päätöksistä on muutettu ja millä tavoin.

2 kommenttia:

  1. Valtion lupaviranomaisethan voisivat lisätä omien päätöstensä liitteeksi/lopuksi hallinto-oikeuden päätökset tai ainakin jonkinlaisen viitteen, että asiaa on muutettu käsitelty jossakin instanssissa.

    Noissa ei siis ole salassapidettäviä tietoja(?)Hallinto-oikeudet vetoavat varmaan resurssipulaan, mutta kyse on varmaan paljolti myös totutuista toimintatavoista.

    --->Janne

    VastaaPoista
  2. Suomen tietoyhteyskunnan tilasta kertoo sekin, että kaikki AVI:t eivät ole saaneet nettisivujaan lausunnoista ja valitusajoista vieläkään kuntoon.

    VastaaPoista