Suurten teollisuuslaitosten ympäristölupamääräyksissä on ollut usein maininta tehokkaasta energian käyttämisestä. Toiminnanharjoittajat ovat pitäneet näitä määräyksiä usein vähämerkityksisinä ja osittain turhina. Energiansäästöön pyritään joka tapauksessa, jotta yritys ei tuhlaisi rahaa. Käytännön energiansäästötyössä ympäristölupia tärkeämpiä ovat työ- ja elinkeinoministeriön kanssa valmistellut vapaaehtoiset energiansäästösopimukset.
Energiatehokkuusmääräykset ovat myös luonteeltaan erityyppisiä kuin muut ympäristöluvan lupamääräykset. Energiatehokkuudessahan ei ole kyse laitokselta tulevista päästöistä, vaan lähinnä sähkön ja polttoaineiden säästämisestä. IPPC-direktiivi kuitenkin edellyttää asian noteeraamista ainakin jollain tavalla, ja ympäristönsuojelulakia koskevassa hallituksen esityksessä viitataan tarpeeseen antaa energiatehokkuudesta tarvittaessa lupamääräyksiä.
Korkein hallinto-oikeus päätti viime viikolla, että ympäristöluvassa ei voida antaa lainkaan pelkästään energiankäytön tehokkuuteen liittyvää itsenäistä lupamääräystä (KHO 2011:12). Ratkaisusta jouduttiin äänestämään. KHO:n enemmistön perustelujen mukaan laissa on määrätty, mistä voidaan antaa lupamääräyksiä. Kun energiatehokkuusmääräykset eivät sovi näihin määrittelyihin, niin IPPC-direktiivin tulkintavaikutus tai lain esityöt eivät voi oikeuttaa määräyksen antamiseen.
Ympäristönsuojelulakia on siis sovellettu viimeisen vuosikymmenen aikana vähintään kymmeniä kertoja väärin. KHO:n ratkaisun vaikutus tuleviin ratkaisuihin voi kuitenkin jäädä rajalliseksi: ympäristönsuojelulakia ollaan uudistamassa, ja KHO:n ratkaisu otettaneen huomioon tässä työssä.
Periaatteellisesi ratkaisun mielenkiintoisin osa on, kuinka se rajoittaa EU-oikeuden tulkintavaikutusta ja perusteluilla säätämistä. Ainakin minut yllätti, kuinka rajallisen merkityksen KHO direktiiville ja lain esitöille tässä tapauksessa antoi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti