Hallinto-oikeuksien päätökset nettiin

Kuinkahan pitkään kestää, ennen kuin internetiin saadaan helposti saataville ympäristöasioihin liittyvät hallinto-oikeuksien ja korkeimman hallinto-oikeuden päätökset? Ainakin nyt aluksi päätökset, jotka liittyvät ympäristölupiin ja vesilain mukaisiin lupiin.

Markkinaoikeudelta päätösten julkaiseminen on onnistunut jo pitkään, mutta Vaasan hallinto-oikeudelta ja korkeimmalta hallinto-oikeudelta ei. Kuitenkin ympäristöasiat ovat markkinaoikeudessa käsiteltävien asioiden tavoin asiaryhmä, jossa julkaiseminen olisi perusteltua.

Ihmeelliseksi tilanteen tekee se, että valtion lupaviranomaiset ovat jo pitkään julkaisseet lupapäätöksiä netissä, josta ne löytyvät helposti. Mutta paljon hankalampaa on saada tietoa siitä, mitä näistä päätöksistä on muutettu ja millä tavoin.

Asemakaavan ja ympäristöluvan suhteesta

Tällä kertaa pikaesittelyssä asemakaavan ja ympäristöluvan suhteeseen liittyvä korkeimman hallinto-oikeuden julkaisematon ratkaisu (5.2.2010 t. 193). Kysymys oli siitä, mikä merkitys tehtaan rakentamisen jälkeen muutetulla asemakaavalla oli ympäristölupaharkinnassa.

Tapahtumien tausta oli seuraava:

• 1970-luku: Tehdas rakennettiin teollisuusalueelle
• 1980-luku: Teollisuusalueen kaavamääräystä muutettiin, kun toinen yritys suunnitteli samalle alueelle uutta tehdasta. Uudessa kaavassa määrättiin, että korttelialueella tapahtuvat toiminnat eivät saa aiheuttaa asemakaavan mukaiselle asutukselle 45 LAeq dB(A) suurempaa melutasoa. Raja on alhaisempi kuin mitä yleensä asuinalueilla tuohon aikaan vaadittiin.
• 2000-luku: Alueen tehtaat hakivat uutta ympäristölupaa. Tällöin alettiin pohtia, mikä merkitys 1980-luvun kaavamääräyksellä oli 1970-luvulla rakennetun tehtaan lupaharkinnassa.

Ympäristölupaa ei voi myöntää asemakaavan vastaiseen toimintaan. Tiukin kanta olisikin katsoa, että asemakaavan meluraja sitoo ympäristölupaviranomaisia riippumatta siitä, onko asemakaava laadittu ennen vai jälkeen tehtaan rakentamisen. Näin voisi ajatella, että uutta ympäristölupaa ei voisi myöntää, jos siihen ei oteta vastaavaa meluraja-arvoa kuin mitä asemakaavassa on. Tämä on lähellä sitä, miten lupaviranomainen asian näki.

Korkein hallinto-oikeus ei tulkinnut asiaa näin. Kun toiminnassa ei ilmennyt rakennusluvan tms. tarvetta, niin kaavanvastaisuus ei olisi ympäristöluvan myöntämisen este. KHO:n mukaan muuttunut asemakaavan melumääräys oli kuitenkin ”otettava huomioon” ympäristölupaharkinnassa. Huomioon otettiin lisäksi kaavaa laadittaessa voimassa olleet ohjeet melutasosta. Lopputulos oli se, että ympäristölupaan otettiin asemakaavaa vastaava melumääräys, mutta asemakaavaa tulkittiin tavalla, joka johti kohtuulliseen lopputulokseen (KHO:n tulkinnan mukaan kaavamääräyksessä mainittu 45 dB:n melutaso koski kutakin toiminnanharjoittajaa yksin, ei koko korttelialueen kaiken toiminnan melua yhteensä).

Vaikka KHO:n päätös ei ole tiukin kuviteltavissa oleva, se jatkaa kuitenkin linjaa, jossa asemakaavoitukselle annetaan huomattavaa merkitystä ympäristölupaharkinnassa. Kunnalla on toki paras käsitys alueen ja sen ympäristön käytöstä, eikä kunnallista itsehallintoakaan voi asiassa kokonaan unohtaa. Sen sijaan eri viranomaisten toimivaltasuhteiden selkeys voisi puoltaa kaavoituksen vähäisempää merkitystä ympäristölupaa käsiteltäessä, samoin kuin myös johdonmukaisuus sen suhteen, mitä asioita missäkin menettelyssä käsitellään. Myös edellisen blogimerkinnän kommenttia 10.6. voi katsoa: tuoko asemakaavoitus kiertotietä päästömääräysten asettamiseen tarkoituksenmukaisuusharkintaa?

Kansalaisvaikuttaminen

Uudessa Business Law Forum 2010 -kirjassa on neljä ympäristöoikeudellista kirjoitusta. Seuraavassa ajatusleikki Erkki J. Hollon artikkelin innoittamana.

Kuvitellaan kaksi paikkaa ja kutsutaan niitä vaikkapa nimillä Joola ja Eila. Kumpaankin suunnitellaan suurta hanketta: kaivosta, tekoallasta tms. Joolalaiset kannattavat hanketta tai ainakaan se ei heitä haittaa. Eilassa sen sijaan sadat ihmiset vastustavat hanketta. Hankkeet ovat samanlaisia eikä asukkaiden suhtautumistapojen ero johdu ympäristövaikutusten eroista, vaan muusta syystä. Toiminnanharjoittaja on esimerkiksi voinut onnistua Joolassa paremmin PR-työssä.

Yksinkertaistetaan tilannetta vielä sillä, että hanketta vastustavat tahot eivät ole lähinaapureita tai muita asianosaisia ja että hankkeet eivät vaadi uusia kaavaratkaisuja.

Sitten kolme kysymystä:

1. Johtaako laki hankkeiden erilaiseen kohteluun – vaikkapa, että Joolan hankkeelle täytyy myöntää jokin lupa, jota ei tule myöntää Eilan hankkeelle? Vastaus on käsittääkseni kielteinen. Hollon sanoin: ”Se ympäristötaso, jota yleisö saamillaan sosiaalisilla oikeuksilla saavuttaa, on itse asiassa rinnasteinen sille ympäristövaatimusten tasolle, jota viranomaisten tulisi joka tapauksessa virallisperiaatteen mukaankin voimassa olevien säädösten ja määräysten mukaan määrätä noudatettavaksi”.
2. Entä vastaako käytännön päätöksenteko teoriaa – olisiko Joolan hankkeen lupahakemuksilla parempi todennäköisyys menestyä nyky-Suomessa? En tiedä, onko tätä tukittu tai edes, olisiko tätä mahdollista tutkia. Lupien hylkääminen painottuu varmasti hankkeisiin, joita vastustetaan paljon; tämä ei kuitenkaan osoita vielä mitään. En kuitenkaan pitäisi mahdottomana, että Joolassa myönteisen luparatkaisun todennäköisyys olisi käytännössä suurempi kuin Eilassa.
3. Entä jos ei sitouduta nykyiseen lainsäädäntöön – olisiko toivottavaa, että ratkaisut poikkeaisivat toisistaan? Mielestäni ei, ja tulkitsen Hollon tukevan tätä. Hän tosin viittaa avauksiin laajan kansalaisvaikuttamisen aseman vakiinnuttamiseksi, mutta toteaa useaan kertaan, että ”ympäristöratkaisut eivät voi olla yhteiskunnallisia äänestysratkaisuja”.