Tuulivoima 2013

Viime viikolla olin Tuulivoima 2013 -seminaarissa. Osa käsitellyistä aiheista liittyi työhön, kuten lakiehdotus tuulivoiman kompensaatioalueista sekä valmisteilla oleva lakiehdotus maankäyttö- ja rakennuslain 172 ja 201 §:ien muuttamiseksi tuulivoimarakentamisen edistämiseksi.

Tällä kertaa ei kuitenkaan tarkempaa selvitystä pykälistä vaan pari poimintaa tilaisuuden pääpuhujan Andrew Garradin esityksestä. Hän on Euroopan tuulienergiayhdistyksen EWEA:n puhteenjohtaja, ollut mukana tuulivoimabisneksessä 1970-luvulta saakka sekä perustanut ja johtanut yhtä maailman suurimmista uusiutuviin energialähteisiin keskittyvää konsulttiyhtiötä. Hänen puheestaan jäivät mieleen mm. seuraavat viestit:

• Tuulivoimaloista kannattaa olla ylpeä. Ne ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa ”traktorista helikopteriksi”, ja ovat nykyisin maailman suurimpia pyöriviä koneita. Niiden läpi virtaa valtava määrä ilmaa (yli 100 000 kg/s) ja ne toimivat muihin koneisiin verrattuna pitkän ajan (noin 15 vuotta, kun esimerkiksi auton normaali käyttöaika on 9 kuukautta – kun otetaan huomioon vain se aika, joka autolla ajataan).
• Kiinassa vauhti ollut kovaa, ja siellä yksittäiset tuulivoimapuistot voivat olla 3 000–10 000 MW [Suomessa yksittäiset puistot muutaman kymmenen megawattia].
• Merelle rakennettavat laitokset ovat oma lajinsa, ja sillä suunnalla tekniikka voi kehittyä ja muuttua vielä paljon: kelluvat laitokset? kaksilapaiset turbiinit? suuret 10 MW laitokset? Merelle rakennettavien laitosten kustannustaso nykyisin 3-3,5 milj. euroa/MW, mikä on noussut (!) viime aikoina. Hinnan odotetaan kuitenkin kääntyvän laskuun.

Päästökauppa esillä Ilmansuojelupäivillä

Kävin muutaman vuoden tauon jälkeen Lappeenrannan Ilmansuojelupäivillä. Ne järjestettiin jo 35. kerran.

Nyt päivillä painottui voimakkaasti ilmastonmuutos. Minusta hiukan liikaakin. Vaikka esimerkiksi päästökauppaan liittyvää juridiikka tulee työssä esiin säännöllisesti, niin perinteisiin rikkidioksidin ja typenoksidien päästöihin, hiukkasiin, hajuihin ym. kysymyksiin törmää vielä useammin. Saman uskoisin pätevän useimpiin muihinkin päivillä ahkerasti käyneisiin ihmisiin.

Edellä mainitusta kritiikistä huolimatta annan tunnustuksen minulle antoisimmasta esityksestä Magnus Cederlöfille ympäristöministeriöstä. Seuraavassa muutama hajanainen muistiinpano aiheesta ”Päästökaupan viimeiset tuulet”:

• EU:n laajuisen kyselyn mukaan päästökauppa on johtanut yli puolessa yrityksistä päästöjen vähennystoimiin. Tämän näkökulman ylenmääräistä korostamista tosin kritisoitiin esityksen jälkeisessä keskustelussa. Päästökaupan perusajatus on säännellä, että kauppaan kuuluvien toimintojen yhteiset hiilidioksidipäästöt jäävät poliittisesti määrätyn rajan alle. Tällöin kysymys siitä, kuinka paljon päästöt ovat vähentyneet päästökaupan takia ja kuinka paljon muusta syystä ei ole kovin keskeinen. Toisin on vaikkapa verotuksessa, jossa ympäristöverojen vaikutuksen päästöihin ainakin pitäisi olla keskeinen kysymys.
• Saman tutkimuksen perusteella ”yli 80 % yrityksistä sanoo, ettei päästökauppa ole johtanut tuotannon sijoittamiseen muualle”. Mielenkiintoinen tieto. Tosin kääntäisin asian toisin päin: ”lähes 20 % yrityksistä on siirtänyt tai harkitsee siirtävänsä tuotantoa muualle päästökaupan vuoksi”.
• Vaikka muuallakin maailmassa on päästökauppajärjestelmiä, ovat ne tällä hetkellä merkittävyydeltään ja volyymiltään pieniä EU:n päästökauppaan verrattuna. Yhdysvaltain liittovaltiontasoinen päästökauppa on vastatuulessa. (Esityksessä ei tullut tarkasti esiin, onko jossain vaiheessa suuria toiveita herättänyt Waxman – Markey Bill lopullisesti haudattu, mutta ainakaan pikainen eteneminen ei nähtävästi tule kyseeseen senaatissa).
• EU:n SO2-/NOx-päästökauppa on edelleen esillä keskusteluissa. Komission tilaama konsulttiselvitys on meneillään, ja mallilaskelmien perusteella päästökauppa olisi kustannustehokkaampi kuin teollisuuden päästödirektiiviin perustuva malli (laitoskohtaiset BATtiin perustuvat päästörajat).