Lueskelin uutta Timo Koivurovan kirjoittamaa kirjaa Johdatus kansainväliseen ympäristöoikeuteen. Varsinaista kirja-arvostelua en yritä kirjoittaa: tietoa kirjasta ja sen sisällysluettelo löytyy mm. Art Housen sivuilta. Seuraavassa minulle lukiessa
mieleen tulleita hajanaisia ajatuksia:
- Ei sisällä pelkkää tiukkaa asiaa, vaan välissä anekdootin kaltaisia kertomuksia vaikkapa Vuotoksen altaan lupakäsittelyn ajalta. Tämä sopii minulle. Muutenkin teksti on hyvää ja helposti luettavaa.
- Kirja ei käsittele kovinkaan laajasti varsinaista kansainvälisen ympäristöoikeuden sääntelyä, vaan keskittyy yleisiin periaatteisiin. Kirjoittaja viittaa tässä yli 1000-sivuisiin englanninkielisiin oppikirjoihin. Toisaalta hyvä ja ymmärrettävä rajaus. Toisaalta käytännön hyötyä minulle olisi voinut lisätä vähän pidemmälle menevä esitys Suomen kannalta keskeisistä sopimusjärjestelyistä.
- Ihmisoikeuksia on välillä sovellettu ympäristöasioihin. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ei ole määräyksiä ympäristönsuojelusta, mutta suojaa on katsottu voivat saada kodin tai yksityis- ja perhe-elämän suojan kautta. Viime vuonna ihmisoikeustuomioistuin antoi ainakin pari langettavaa päätöstä, kun valtio ei ollut suojellut omia kansalaisiaan riittävästi esim. meluhaitalta (Dubetska ja Apanasewicz). Ihmisoikeudet edellyttävät siis jonkinlaista ympäristönsuojelun tasoa silloinkin, kun tällä ei ole liittymää esim. rajat ylittäviin ympäristövaikutuksiin. Kirjassa tämä näkökulma jäi aika vähäiseksi. Liekö tämä kirjan sisältöön liittyvä rajaus, kun kirja keskittyy valtioiden välisiin suhteisiin, vai eikö kirjoittaja näe muuten ihmisoikeusnäkökulmaa merkittävänä trendinä ympäristöasioissa?
- Tulkitsen kirjoittajaa niin, että hän suhtautuu kestävän kehityksen käsitteeseen kriittisesti. Minä ainakin suhtaudun. Olin joskus yli kymmenen vuotta sitten Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksen valmistelukokouksissa, ja vaikutti hyvin sekavalta, kun samoissa kokouksissa ja seminaareissa käsiteltiin teollisuuden rikkipäästöjä ja naisten asemaa kehitysmaissa.
- Koivurova tuntuu asettavan odotuksia ekosysteemipalvelujen käsitteelle. Tämän ydintä ja merkittävyyttä en ole vielä tajunnut. Eikö luonnon monimuotoisuuden merkitys ihmisten hyvinvoinnille ole tunnustettu asia ilman, että keksitään uusi käsite? En ole myöskään ihan ymmärtänyt, onko ekosysteemipalvelujen olennaisin osa luonnon tuottamien hyötyjen taloudellinen arvottaminen, vai ovatko nämä vain väljästi toisiinsa liittyviä asioita. Ratkaiseeko ekosysteemipalvelujen käsite jotain – vai onko se uusi termi, jonka sisällöstä voidaan väitellä sen sijaan, että rahoitettaisiin ja toteutettaisiin asioita?
