Top 10 -blogit

Blogini noteerattiin Cisionin Top 10 -listauksessa, jossa helmikuun aiheena olivat ympäristöblogit. Täytyykin tutustua muihin mainittuihin blogeihin, niissä ei ollut juuri mukana ennestään minun tuntemiani.

Itse lueskelen muiden blogeja satunnaisesti. Tässä satunnaisessa järjestyksessä kymmenen mielenkiintoista:

Selvimmin samaa aihepiiriä kuin omani käsittelee professori Ari Ekroosin blogi environmental-climate-energy-law.

Ympäristölainsäädännön valmistelua sivutaan joidenkin virkamiesten blogeissa, erityisesti voi mainita kansliapäällikkö Hannele Pokan mietteet.

Poliitikot käsittelevät usein ympäristöasioita. Osmo Soininvaaran kirjoituksia on ilo lukea riippumatta siitä, onko hänen kanssaan samaa mieltä vai ei.

Teollisuuden blogeista luen mm. Energiateollisuus ry:n Energiaa! -blogia. 

Mentäessä oikeustieteen puolelle niin oikeudellisten blogien ykkösenä pidän Jyrki Virolaisen ärhäkkää blogia.

Suosittu on myös Jukka Kemppisen blogi, joskin siinä oikeudellisten asioiden suhde muihin asioihin on suhteellisen vähäinen.

Tekijänoikeusasioista blogataan ahkerasti verrattuna muihin oikeudenaloihin. Tältä saralta tulee mieleen Ville Oksasen Lex Oksanen.

Rikosasioista ja oikeudenkäyntimenettelystä kiinnostuneella antoisa saattaa olla MTV:n rikostoimittajan Jarkko Sipilän blogi Elinkautinen.

Erilaisia, usein nimettömiä, blogeja viranomaisia vastaan ja omien oikeuksien puolesta en yleensä jaksa seurata ainakaan kauan. Tällä saralla täytyy kuitenkin antaa ainakin sitkeydestä pisteet jo kohta kymmenen vuotta toimineelle blogille Oikeus ja kohtuus.

Muista aihepiireistä viihdyttävä on mm. viestintäkonsultti Katleena Kortesuon Ei oo totta. 

Konnia vai sankareita

Viime vuonna korkein hallinto-oikeus (KHO) poikkesi ensimmäistä kertaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätöksessä omaksutusta tulkinnasta. Tänä vuonna Kuopion hallinto-oikeus teki samasta teemasta päätöksen, joka myös lienee ensimmäinen kerta laatuaan: hallinto-oikeus poikkesi tietoisesti pari kuukautta vanhasta KHO:n vuosikirjaratkaisusta. Niinpä näitä mielenterveysasioita on tullut sivusilmällä seurattua, vaikka ne eivät ympäristöasioihin liitykään.

Kysymys on mm. siitä, riittävätkö pakkohoitopäätöksen jatkamiseen sen sairaalan lääkärien kannanotot, jossa potilasta pidetään vasten tahtoaan, vai tarvitaanko aina myös ulkopuolisen lääkärin mielipide. Suomen mielenterveyslain mukaan ulkopuolista mielipidettä ei tarvita. Hoitavan sairaalan lääkärien päätös alistetaan kuitenkin hallinto-oikeuden vahvistettavaksi, ja siellä asian käsittelyssä on mukana myös hallinto-oikeuden lääkärijäsen.

Näytelmä käynnistyi, kun EIT päätti heinäkuussa 2012 (X v. Suomi), että Suomen toiminta oli vastoin ihmisoikeussopimusta. Suomen järjestelmässä ei ole riittäviä takeita mielivaltaa vastaan.

Kuopion hallinto-oikeus päätti elokuussa 2012 EIT:n päätöstä seuraten, että hallinto-oikeus ei voinut vahvistaa hoidon jatkamispäätöstä, kun se ei perustunut ulkopuolisen lääkärin mielipiteen.

Julkisuuteen asia tuli seuraavassa vaiheessa: KHO arvioi syyskuussa (KHO 2012:75) asiaa toisin kuin EIT ja Kuopion hallinto-oikeus. Maltillisesti sanoen KHO otti huomioon ihmisoikeustuomioistuimen pitkäaikaisen ratkaisukäytännön ja Suomen järjestelmän kokonaisuutena ja katsoi, ettei yksittäinen EIT:n tapaus X v. Suomi osoittanut Suomen järjestelmän olevan vastoin ihmisoikeussopimusta. Hesari kirjoitti pääkirjoitussivullaan reippaammin: ”KHO näytti EIT:lle kaapin paikan”.

Marraskuussa 2012 ihmisoikeustuomioistuin päätti, että se ei ota Suomen valitusta tapauksessa X v. Suomi suuren jaoston käsittelyyn. Sen heinäkuussa antama päätös siis jää voimaan.

Tammikuussa 2013 Kuopion hallinto-oikeus palasi teemaan. Se päätti (täysistunnossa, kuten korkein hallinto-oikeuskin syyskuussa), että EIT:n linjaa on noudatettava KHO:n ratkaisusta huolimatta.

Onko tarinan konna korkein hallinto-oikeus, kun se on asettunut vastustamaan ihmisoikeuksien kehittymistä ja puolustamaan perusteettomasti Suomen hallintoa ja suomalaista järjestelmää sekä siinä samalla uhmaa ihmisoikeussopimuksen korkeimmaksi tulkitsijaksi hyväksyttyä ihmisoikeustuomioistuinta?

Vai kävisikö konnaksi Kuopion hallinto-oikeus, joka ei luota KHO:n pari kuukautta aiemmin tekemään linjanvetoon eikä jätä siihen tarvittavia tarkistuksia korkeimman hallinto-oikeuden huoleksi, vaan käyttää resurssejaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen korjailuun.

Entä EIT, joka kehittää vanhan ja epämääräisen ihmisoikeussopimuksen perusteella ilman demokraattista päätöksentekoa yksityiskohtaisia menettelytapasäännöksiä ja antaa muutaman kuukauden välein puutteellisesti perusteltuja ja keskenään ristiriitaisia päätöksiä? Tapauksessa X v Suomi 3.7.2012 ulkopuolinen mielipide olisi ollut tarpeen, tapauksessa  Liuiza v. Liettua 31.7.2012 tällaista ei vaadittu, mutta sitten Sýkora v. Tsekin Tasavalta 22.11.2012 sillä taas tuntui olevan merkitystä.

Vai ovatko kaikki sankareita, jota käyvät päätösten perustelujen välityksellä oikeutta kehittävää vuoropuhelua?

Muistiinpanoja Asianajajapäiviltä

Kävin viime viikolla Asianajajapäivillä, jossa kuultiin perinteiseen tapaan oikeuspoliittisia puheenvuoroja alan vaikuttajilta. Vuosittain vaihtuvasta teemasta riippumatta puhujat valittelevat yleensä säästöjä tai lisärahan puutetta. Tällä kertaa tähän oli aivan erityisen hyvä tilaisuus, kun aamupäivän aiheena olivat Suomen talousnäkymät ja niiden vaikutus oikeudenhoidolle.

Ympäristö- tai hallinto-oikeudellisia asioita ei kovin paljon käsitelty. Yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten yhdistäminen tuntuu kuitenkin olevan keskusteltavana, ehkä aiempaa vakavammin?

Paneelikeskustelussa ylimpien tuomioistuinten presidenttien pääviestit olivat erilaisia:

KHO:n Pekka Vihervuoren puheenvuoroista jäi mieleen leikkausten ja kehysbudjetoinnin arvostelu ja niiden merkityksen suhteuttaminen koko kansantalouteen: Jos muutaman miljoonan euron leikkauksista seuraa esim. kaavoitus-, vero-, rakennuslupa-, markkina-, ym. asioissa juttujen viivästyminen tai päätösten luotettavuuden heikkeneminen, niin negatiivinen merkitys kansantaloudelle on moninkertainen verrattuna saatuihin säästöihin. Yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten yhdistämisellä ei saavuteta säästöjä, ja se pitäisi pitää erillään säästökeskusteluista. Muutenkaan tuomioistuinlinjojen yhdistäminen ei ole tarpeen.

KKO:n Pauliine Koskelo tuntui pitävän selvänä, että leikkauksia tulee joka tapauksessa enemmän tai vähemmän myös oikeuslaitoksen osalle. Hän painotti, että nyt on aika tehdä rakenteellisia uudistuksia ja laittaa asiat kuntoon tulevaisuutta silmällä pitäen. Yksi osa näitä uudistuksia pitäisi olla hallinto-oikeuksien ja yleisten tuomioistuimien yhdistäminen.

Ympäristönsuojelulain uudistaminen

Olin laatimassa Suomen Asianajajaliiton lausuntoa ympäristönsuojelulain uudistamisesta.

Lainvalmistelun suurimmat erimielisyydet ovat koskeneet luonnonarvojen sekä energia- ja materiaalitehokkuuden huomioon ottamista ympäristöluvassa. Asianajajaliitto suhtautuu näihin ehdotuksiin kriittisesti ja katsoo myös, että muuta (ehkä tärkeämpääkin) kehitettävää lainsäädännössä olisi:

Asianajajaliitto suhtautuu kriittisesti lainvalmistelun painotuksiin ja korostaa tarvetta kehittää ympäristönsuojelulakia pikaisesti myös muutoin kuin nyt esitetyllä tavalla.  - - Toiminnan sijoituspaikan luonnonarvojen sekä energia- ja materiaalitehokkuuden osalta ei ole lainkaan selvää, että ympäristönsuojelulaki on tarkoituksenmukaisin keino toteuttaa näihin liittyviä tavoitteita. - -  Sen sijaan lainvalmistelussa ei ole juuri käsitelty lupamenettelyjen keventämistä, ympäristönsuojelulain ja muiden lakien rajapintojen selkeyttämistä sekä eri menettelyjen päällekkäisyyksien poistamista. Nämä olisivat kuitenkin asianosaisten oikeusturvan kannalta keskeisiä seikkoja. Asioiden ripeä ja tarkoituksenmukainen käsittely on toiminnanharjoittajien oikeusturvan kannalta tärkeää. Myös lähiseudun asukkaiden ja muiden kansalaisten on helppoa osallistua selkeästi hahmotettaviin ja johdonmukaisesti eteneviin menettelyihin.

Pienenä syrjähyppynä varsinaisen lakiehdotuksen kommentointiin lausunnossa esitetään huoli ympäristölupaviranomaisen riippumattomuudesta ja oikeudellisesta asiantuntemuksesta. Tähän antaa aiheen turvetuotantoa koskeva selvitys:

Nykyisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön perusteella esimerkiksi suon ojittamattomuus ei sellaisenaan ole luvanmyöntämisen este - -. Lainvalmistelun tausta-aineistossa kuitenkin todetaan, että "käytännössä luvan saaminen pääosin ojittamattomalle suolle on viime aikoina muodostunut mahdottomaksi". Edelleen todetaan, että "[korkeimman hallinto-oikeuden] ennakkoratkaisuilla ei näytä olleen tosiasiallista merkitystä viranomaisten päätöksentekoon, vaan pikemminkin ne ovat ohjanneet ympäristölupavirastojen argumentaatiota suuntaan, jossa pyritään turvaamaan oikeudellisesti ennalta arvioiden muodollisesti kestävämpään perusteluun (ts. yleensä vesistövaikutuksiin)." (Ekroos, A – Warsta, M: Luonnonarvot ympäristölupamenettelyssä, 2012).  Lainvalmisteluaineistosta välittyy siis kuva, jonka mukaan ympäristölupaviranomaisten viimeaikainen päätöksenteko olisi perustunut systemaattisesti muihin kuin laista ilmeneviin seikkoihin.

Pykäläkohtaisissa kommenteissa lausunnossa kiinnitetään useassa kohtaa huomiota kansalaisten mahdollisuuksiin saada tietoa lain mukaisista päätöksistä:

Lakiehdotuksen mukaan lupapäätös on julkaistava yleisessä tietoverkossa lupaviranomaisen tietoverkkosivuilla. - - Asianajajaliitto ehdottaa, että säännöstä tai sen perusteluja täsmennetään siten, että lupaviranomaista velvoitetaan liittämään tietoverkkoon lupapäätöksen lisäksi tiedot siitä, onko päätöksestä valitettu, sekä valitusten johdosta tehdyt päätökset tai niiden keskeinen sisältö.

 - -[98 §:ssä] on säädetty asian käsittelystä eräissä muissa kuin ympäristölupa-asioissa. Asianajajaliitto katsoo, että myös 98 §:n mukaisen päätösten antamisesta tulisi erikseen ilmoittaa kaikille, jotka ovat tehneet muistutuksen tai esittäneet mielipiteen taikka ovat erikseen pyytäneet päätöstä.

Aluehallintovirastolle suunniteltua valitusoikeutta sen omista päätöksistä epäillään:

On olemassa painavia syitä sen puolesta, että päätöksen tehneellä viranomaisella ei ole valitusoikeutta hallintopäätöksistä, joilla muutoksenhakutuomioistuin on muuttanut viranomaisen päätöstä. Tällaista laajennusta valitusoikeuteen ei ole syytä tehdä tämän lainuudistuksen yhteydessä ilman asian laajempaa tarkastelua.