lauantai 9. lokakuuta 2010

Laajat YVA-selostukset

Ympäristöviranomaisen tiedotteessa hehkutettiin Mielmukkavaaran tuulipuiston ympäristövaikutusten arviointiselostusta niin paljon, että selostusta piti vilkaista. Muonioon suunnitellaan 10–15 tuulivoimalaa. Sähköntuotanto olisi vähän yli 100 GWh vuodessa eli noin sadasosa Olkiluoto 3-ydinvoimalaitoksen tuotannosta. YVA-selostuksen pituus oli vähän yli 200 sivua. Lisäksi YVAan liittyi 12 erillisraporttia, joista pisin yksittäinen raportti taisi olla myös parisataa sivua. Leppakkoselvityskin oli kymmenen sivua pitkä: siinä todettiin, että alueella ei ole aiemmin tehty lepakkohavaintoja ja että alueelle viety lepakkodetektori ei havainnut yhtään lepakkoa.

On hienoa, että Mielmukkavaarassa on tehty kattavat ja hyvin raportoidut selvitykset. Mutta ovatko tuontasaisoiset selvitykset tulossa pakollisiksi kaikissa hankkeissa?

YVA on hyvä menettely ja riittävät ympäristöselvitykset ovat välttämättömiä. Jossain vaiheessa voi kuitenkin tulla raja vastaan: Liian laaja raportointi voi hävittää olennaisen asian, jolloin raportti ei palvele tavallisia ihmisiä. Liian laajat YVA-vaatimukset voivat houkutella tekemään laajojen hankkeiden sijaan pieniä hankkeita, joissa YVAa ei tarvita. Tai liian laajat selvitykset voivat olla yksinkertaisesti rahan tuhlausta.

Laissa ja oikeuskäytännössä kynnys lupien kumoamiseen puutteellisen YVA:n perusteella on ollut korkealla. Vaikka yhteysviranomainen olisi katsonut YVA:n puutteelliseksi, ei lupia ole kumottu, kunhan ympäristöselvityksiä on täydennetty YVA-vaiheen jälkeen (esim. KHO 2005:27 ja siinä hallinto-oikeuden perustelut, sekä KHO 2008:58).

YVA tehdään suhteellisen aikaisessa vaiheessa hankkeen suunnittelua. YVA:n riittävyydestä voi taas saada tuomioistuimen kannanoton vasta lopullisen lupapäätöksen yhteydessä ehkä viisi vuotta YVA:n tekemisen jälkeen. YVA:n kustannukset ovat toiminnanharjoittajalle pieniä verrattuna hankkeen investointikustannuksiin (ehkä enimmillään muutamia promilleja?). Tässä tilanteessa toiminnanharjoittajien ei kannata testata selvitysten riittävyyttä oikeudessa, kun pieni säästö voi johtaa vakaviin ongelmiin koko hankkeen toteuttamisessa.

En ole varma, onko YVAssa tehtävien selvitysten paisuminen todellinen ongelma. Mutta jos on, niin hallinto-oikeuksien kannanottojen kautta kysymys ei ratkea.

PS. YVA-asioista on julkaistu uusia hyviä raportteja: toimivuusarviointi ja selvitys YVA:n ja MRL:n suhtesta

PPS. Albert Einstein tarvitsi vain kolme sivua selvittämään energian ja massan yhteyden (E=mc2).

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti