Blogitilastoja

Katselin tilastoja, millä hakusanoilla lukijat ovat löytäneet tämän blogin. Suurin osa oli arvattavia ja tylsiä ”Petri Vesa” tai ”ympäristöasianajaja”.

Oikeinkirjoituksessa lukijat ovat vain hiukan minua parempia päätellen mm. kymmenistä variaatioista, joilla ”ympäristöasianajaja” voidaan kirjoittaa (”ympäristöasianajajaj” jne.)

Hakusanoilla sivun löytävät ohjautuivat aloitussivun lisäksi usein sivulle, jossa kommentointiin kunnan kaavoitusmonopolitapausta KHO 2011:11.

Jonkin verran on ollut selvää tiedonhakua konkreettissa ongelmissa:

”voiko yksityinen kaavoittaa omaa maataan”

”voiko rakennusluvan myöntää ennen ympäristölupaa”

”voiko kunta myöntää itselleen ympäristöluvan”

”voiko kho:n päätöstä purkaa”

”voiko kho:n päätöksestä valittaa eu komissioon”

”kuka voi hakea ympäristölupaa”

”kuka hyvä asianajaja ympäristöasioissa”.

Jotkut lukijoita kiinnostavat kysymykset menevät kuitenkin hiukan sivuun bloggauksien pääaiheista:

”kuinka kuivatan hevosenlantaa”

”lepakkodetektorin käyttö”

”halpaa viljaa”

”onko jätteiden poltossa järkeä?”

”eppujen vesilaki on pantu paperille”

Jotta viimeisen tiedon hakija ei joutuisi lähtemään täältä toista kertaa tyhjin käsin, niin kipaleen oikea nimi on ”Puhtoiset vesistömme”. Tästä lähtee:

http://www.youtube.com/watch?v=D2M2XQLHCeM

Korvauksen hakija / Hiljaa muumioituu 

Ennen kuin koituu / Maksettavaks korvaus 
Mieleen karvaus / Nousee hakiessa 
Joutaa laki vessaan / Vedettäväks pois 
Jee jee jea / Jee jee jea 
Jee jee jea / Jee jee jea 

Tuulivoima 2013

Viime viikolla olin Tuulivoima 2013 -seminaarissa. Osa käsitellyistä aiheista liittyi työhön, kuten lakiehdotus tuulivoiman kompensaatioalueista sekä valmisteilla oleva lakiehdotus maankäyttö- ja rakennuslain 172 ja 201 §:ien muuttamiseksi tuulivoimarakentamisen edistämiseksi.

Tällä kertaa ei kuitenkaan tarkempaa selvitystä pykälistä vaan pari poimintaa tilaisuuden pääpuhujan Andrew Garradin esityksestä. Hän on Euroopan tuulienergiayhdistyksen EWEA:n puhteenjohtaja, ollut mukana tuulivoimabisneksessä 1970-luvulta saakka sekä perustanut ja johtanut yhtä maailman suurimmista uusiutuviin energialähteisiin keskittyvää konsulttiyhtiötä. Hänen puheestaan jäivät mieleen mm. seuraavat viestit:

• Tuulivoimaloista kannattaa olla ylpeä. Ne ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa ”traktorista helikopteriksi”, ja ovat nykyisin maailman suurimpia pyöriviä koneita. Niiden läpi virtaa valtava määrä ilmaa (yli 100 000 kg/s) ja ne toimivat muihin koneisiin verrattuna pitkän ajan (noin 15 vuotta, kun esimerkiksi auton normaali käyttöaika on 9 kuukautta – kun otetaan huomioon vain se aika, joka autolla ajataan).
• Kiinassa vauhti ollut kovaa, ja siellä yksittäiset tuulivoimapuistot voivat olla 3 000–10 000 MW [Suomessa yksittäiset puistot muutaman kymmenen megawattia].
• Merelle rakennettavat laitokset ovat oma lajinsa, ja sillä suunnalla tekniikka voi kehittyä ja muuttua vielä paljon: kelluvat laitokset? kaksilapaiset turbiinit? suuret 10 MW laitokset? Merelle rakennettavien laitosten kustannustaso nykyisin 3-3,5 milj. euroa/MW, mikä on noussut (!) viime aikoina. Hinnan odotetaan kuitenkin kääntyvän laskuun.

Käytettyjen puhelin- ja sähköpylväiden hyödyntäminen ei vaadi ympäristölupaa

Enontekiössä olevassa Raittijärven kylässä on pysyvää asutusta, mutta ei tieyhteyttä. Perille pääsee talvella moottorikelkalla. Kesällä voi patikoida tai ajaa mönkijällä valtatieltä noin 35 kilometrin matkan Raittijärven polkua pitkin. Polkutie oli päässyt huonoon kuntoon, ja se kunnostettiin vuosina 2008–2009. Aluspuina käytettiin vanhoja puhelinpylväitä.

Suomen Luonnonsuojeluliittoon kuuluva Lapin luonnonsuojelupiiri ry vaati ympäristökeskusta kieltämään Raittijärven polun kunnostamisen. Näin siksi, että rakentamisessa käytetyt puhelinpylväät olivat CCA-liuoksella kyllästettyä puuta, josta voi liueta ympäristöön mm. arseenia. Ympäristökeskus hylkäsi luonnonsuojelupiirin vaatimuksen. Luonnonsuojelupiiri valitti päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen, joka puolestaan kumosi ympäristökeskuksen päätöksen. Hallinto-oikeus piti vanhojen CCA-kyllästettyjen pylväiden käyttöä lainvastaisena. Rakentajalla ei ollut ympäristölupaa, vaikka se käytti polkutiehen jätteitä (eli käytöstä poistettuja pylväitä) ja vaikka jätteiden ammattimainen hyödyntäminen vaatii ympäristölupaa.

Asia eteni korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka päätti pyytää asiassa EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisua (KHO 2011:65). Tämän kirjoituksen otsikko on hivenen rohkea yleistys EU-tuomioistuimen asiasta viime viikolla antamasta ennakkoratkaisusta (C-358/11). Ainakaan kaikissa tapauksissa CCA-puiden käyttö ei ole jätteiden hyödyntämistä eikä vaadi sillä perusteella ympäristölupaa.

Asia liittyy kahteen keskeiseen EU-säädökseen. Jätedirektiivi sääntelee jätteiden hyödyntämistä, ja tähän liittyy läheisesti velvollisuus hakea jätteiden hyödyntämiselle ympäristölupaa. REACH-asetus puolestaan sääntelee kemikaalien käyttöä ja yhdenmukaistaa niitä koskevia vaatimuksia EU:ssa. REACH-asetuksen mukaan CCA-kyllästettyä puuta ei saa luovuttaa lainkaan yksityiskäyttöön. Käyttö on mahdollista vain tietyissä rajatuissa käyttökohteissa, josta yksi esimerkki on ammattimainen käyttö silloissa ja siltarakenteissa. REACH-asetusta ei sovelleta jätteisiin.

EU-tuomioistuimen nyt antaman tuomion olennaisimpia kohtia on, että REACH-asetuksen määrittelyillä on merkitystä arvioitaessa sitä, mikä on jätettä ja mikä ei. Tämä merkitys näyttää olevan vieläpä suuri (tuomion kohdat 62–64). Harkinnanvaraa jää, mutta tuomion perusteella sanoisin pääsäännöksi, että jos CCA-käsiteltyä puuta käytetään REACH-asetuksessa mainittuihin tarkoituksiin, ei kyse ole enää jätteen hyödyntämisestä. Ympäristölupaakaan ei siis vaadita ainakaan sillä perusteella, että kyse olisi jätteiden hyödyntämisestä. Lopullisesti asian ratkaisee kuitenkin korkein hallinto-oikeus.

Lyhyemmin vielä muista EU-tuomioistuimen samassa asiassa käsittelemistä kysymyksistä:

• Kansallisesti ei voida antaa REACH-asetusta tiukempia määräyksiä (kohdat 30–38).
• CCA-puun käyttökohteet on lueteltu REACH-asetuksessa tyhjentävästi (40–42). 
• Kun REACH-asetuksessa on sallittu käyttö siltoihin ja siltarakenteisiin, niin KHO:n pitää tulkita, ovatko pitkospuut tällaisia vai eivät – mielestäni EU-tuomioistuin näyttää kannustavan sellaiseen tulkintaan, että pitkospuut käyvät sillasta (44).
• REACH-asetuksen mukaan kyllästettyä puuta ei saa käyttää siten, että toistuva ihokosketus siihen on mahdollinen. Tässä on arvioitava tavanomaista käyttöä ja tehtävä todennäköisyysarviointia, teoriassa joskus mahdollinen ihokontakti ei estä puun käyttöä (49–52).
• Kun arvioidaan yksittäistapauksessa aineen jäteluonteen päättymistä (ns. end-of-waste -ongelma), asiaa ei voida ratkaista ainoastaan jätedirektiivin 6 artiklan 1 kohdan perusteella, joka soveltuu suoraan vain tilanteisiin, joissa vahvistetaan yleisiä arviointiperusteita (54-59)
• Myös vaarallinen jäte voi lakata olemasta jäte (60).

-- 

Täydennys 4.6.2013: Korkein hallinto-oikeus ratkaisi tapauksen lopullisesti, eikä ympäristölupaaa vaadittu (KHO 2013:102)

Top 10 -blogit

Blogini noteerattiin Cisionin Top 10 -listauksessa, jossa helmikuun aiheena olivat ympäristöblogit. Täytyykin tutustua muihin mainittuihin blogeihin, niissä ei ollut juuri mukana ennestään minun tuntemiani.

Itse lueskelen muiden blogeja satunnaisesti. Tässä satunnaisessa järjestyksessä kymmenen mielenkiintoista:

Selvimmin samaa aihepiiriä kuin omani käsittelee professori Ari Ekroosin blogi environmental-climate-energy-law.

Ympäristölainsäädännön valmistelua sivutaan joidenkin virkamiesten blogeissa, erityisesti voi mainita kansliapäällikkö Hannele Pokan mietteet.

Poliitikot käsittelevät usein ympäristöasioita. Osmo Soininvaaran kirjoituksia on ilo lukea riippumatta siitä, onko hänen kanssaan samaa mieltä vai ei.

Teollisuuden blogeista luen mm. Energiateollisuus ry:n Energiaa! -blogia. 

Mentäessä oikeustieteen puolelle niin oikeudellisten blogien ykkösenä pidän Jyrki Virolaisen ärhäkkää blogia.

Suosittu on myös Jukka Kemppisen blogi, joskin siinä oikeudellisten asioiden suhde muihin asioihin on suhteellisen vähäinen.

Tekijänoikeusasioista blogataan ahkerasti verrattuna muihin oikeudenaloihin. Tältä saralta tulee mieleen Ville Oksasen Lex Oksanen.

Rikosasioista ja oikeudenkäyntimenettelystä kiinnostuneella antoisa saattaa olla MTV:n rikostoimittajan Jarkko Sipilän blogi Elinkautinen.

Erilaisia, usein nimettömiä, blogeja viranomaisia vastaan ja omien oikeuksien puolesta en yleensä jaksa seurata ainakaan kauan. Tällä saralla täytyy kuitenkin antaa ainakin sitkeydestä pisteet jo kohta kymmenen vuotta toimineelle blogille Oikeus ja kohtuus.

Muista aihepiireistä viihdyttävä on mm. viestintäkonsultti Katleena Kortesuon Ei oo totta. 

Konnia vai sankareita

Viime vuonna korkein hallinto-oikeus (KHO) poikkesi ensimmäistä kertaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) päätöksessä omaksutusta tulkinnasta. Tänä vuonna Kuopion hallinto-oikeus teki samasta teemasta päätöksen, joka myös lienee ensimmäinen kerta laatuaan: hallinto-oikeus poikkesi tietoisesti pari kuukautta vanhasta KHO:n vuosikirjaratkaisusta. Niinpä näitä mielenterveysasioita on tullut sivusilmällä seurattua, vaikka ne eivät ympäristöasioihin liitykään.

Kysymys on mm. siitä, riittävätkö pakkohoitopäätöksen jatkamiseen sen sairaalan lääkärien kannanotot, jossa potilasta pidetään vasten tahtoaan, vai tarvitaanko aina myös ulkopuolisen lääkärin mielipide. Suomen mielenterveyslain mukaan ulkopuolista mielipidettä ei tarvita. Hoitavan sairaalan lääkärien päätös alistetaan kuitenkin hallinto-oikeuden vahvistettavaksi, ja siellä asian käsittelyssä on mukana myös hallinto-oikeuden lääkärijäsen.

Näytelmä käynnistyi, kun EIT päätti heinäkuussa 2012 (X v. Suomi), että Suomen toiminta oli vastoin ihmisoikeussopimusta. Suomen järjestelmässä ei ole riittäviä takeita mielivaltaa vastaan.

Kuopion hallinto-oikeus päätti elokuussa 2012 EIT:n päätöstä seuraten, että hallinto-oikeus ei voinut vahvistaa hoidon jatkamispäätöstä, kun se ei perustunut ulkopuolisen lääkärin mielipiteen.

Julkisuuteen asia tuli seuraavassa vaiheessa: KHO arvioi syyskuussa (KHO 2012:75) asiaa toisin kuin EIT ja Kuopion hallinto-oikeus. Maltillisesti sanoen KHO otti huomioon ihmisoikeustuomioistuimen pitkäaikaisen ratkaisukäytännön ja Suomen järjestelmän kokonaisuutena ja katsoi, ettei yksittäinen EIT:n tapaus X v. Suomi osoittanut Suomen järjestelmän olevan vastoin ihmisoikeussopimusta. Hesari kirjoitti pääkirjoitussivullaan reippaammin: ”KHO näytti EIT:lle kaapin paikan”.

Marraskuussa 2012 ihmisoikeustuomioistuin päätti, että se ei ota Suomen valitusta tapauksessa X v. Suomi suuren jaoston käsittelyyn. Sen heinäkuussa antama päätös siis jää voimaan.

Tammikuussa 2013 Kuopion hallinto-oikeus palasi teemaan. Se päätti (täysistunnossa, kuten korkein hallinto-oikeuskin syyskuussa), että EIT:n linjaa on noudatettava KHO:n ratkaisusta huolimatta.

Onko tarinan konna korkein hallinto-oikeus, kun se on asettunut vastustamaan ihmisoikeuksien kehittymistä ja puolustamaan perusteettomasti Suomen hallintoa ja suomalaista järjestelmää sekä siinä samalla uhmaa ihmisoikeussopimuksen korkeimmaksi tulkitsijaksi hyväksyttyä ihmisoikeustuomioistuinta?

Vai kävisikö konnaksi Kuopion hallinto-oikeus, joka ei luota KHO:n pari kuukautta aiemmin tekemään linjanvetoon eikä jätä siihen tarvittavia tarkistuksia korkeimman hallinto-oikeuden huoleksi, vaan käyttää resurssejaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen korjailuun.

Entä EIT, joka kehittää vanhan ja epämääräisen ihmisoikeussopimuksen perusteella ilman demokraattista päätöksentekoa yksityiskohtaisia menettelytapasäännöksiä ja antaa muutaman kuukauden välein puutteellisesti perusteltuja ja keskenään ristiriitaisia päätöksiä? Tapauksessa X v Suomi 3.7.2012 ulkopuolinen mielipide olisi ollut tarpeen, tapauksessa  Liuiza v. Liettua 31.7.2012 tällaista ei vaadittu, mutta sitten Sýkora v. Tsekin Tasavalta 22.11.2012 sillä taas tuntui olevan merkitystä.

Vai ovatko kaikki sankareita, jota käyvät päätösten perustelujen välityksellä oikeutta kehittävää vuoropuhelua?

Muistiinpanoja Asianajajapäiviltä

Kävin viime viikolla Asianajajapäivillä, jossa kuultiin perinteiseen tapaan oikeuspoliittisia puheenvuoroja alan vaikuttajilta. Vuosittain vaihtuvasta teemasta riippumatta puhujat valittelevat yleensä säästöjä tai lisärahan puutetta. Tällä kertaa tähän oli aivan erityisen hyvä tilaisuus, kun aamupäivän aiheena olivat Suomen talousnäkymät ja niiden vaikutus oikeudenhoidolle.

Ympäristö- tai hallinto-oikeudellisia asioita ei kovin paljon käsitelty. Yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten yhdistäminen tuntuu kuitenkin olevan keskusteltavana, ehkä aiempaa vakavammin?

Paneelikeskustelussa ylimpien tuomioistuinten presidenttien pääviestit olivat erilaisia:

KHO:n Pekka Vihervuoren puheenvuoroista jäi mieleen leikkausten ja kehysbudjetoinnin arvostelu ja niiden merkityksen suhteuttaminen koko kansantalouteen: Jos muutaman miljoonan euron leikkauksista seuraa esim. kaavoitus-, vero-, rakennuslupa-, markkina-, ym. asioissa juttujen viivästyminen tai päätösten luotettavuuden heikkeneminen, niin negatiivinen merkitys kansantaloudelle on moninkertainen verrattuna saatuihin säästöihin. Yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten yhdistämisellä ei saavuteta säästöjä, ja se pitäisi pitää erillään säästökeskusteluista. Muutenkaan tuomioistuinlinjojen yhdistäminen ei ole tarpeen.

KKO:n Pauliine Koskelo tuntui pitävän selvänä, että leikkauksia tulee joka tapauksessa enemmän tai vähemmän myös oikeuslaitoksen osalle. Hän painotti, että nyt on aika tehdä rakenteellisia uudistuksia ja laittaa asiat kuntoon tulevaisuutta silmällä pitäen. Yksi osa näitä uudistuksia pitäisi olla hallinto-oikeuksien ja yleisten tuomioistuimien yhdistäminen.

Ympäristönsuojelulain uudistaminen

Olin laatimassa Suomen Asianajajaliiton lausuntoa ympäristönsuojelulain uudistamisesta.

Lainvalmistelun suurimmat erimielisyydet ovat koskeneet luonnonarvojen sekä energia- ja materiaalitehokkuuden huomioon ottamista ympäristöluvassa. Asianajajaliitto suhtautuu näihin ehdotuksiin kriittisesti ja katsoo myös, että muuta (ehkä tärkeämpääkin) kehitettävää lainsäädännössä olisi:

Asianajajaliitto suhtautuu kriittisesti lainvalmistelun painotuksiin ja korostaa tarvetta kehittää ympäristönsuojelulakia pikaisesti myös muutoin kuin nyt esitetyllä tavalla.  - - Toiminnan sijoituspaikan luonnonarvojen sekä energia- ja materiaalitehokkuuden osalta ei ole lainkaan selvää, että ympäristönsuojelulaki on tarkoituksenmukaisin keino toteuttaa näihin liittyviä tavoitteita. - -  Sen sijaan lainvalmistelussa ei ole juuri käsitelty lupamenettelyjen keventämistä, ympäristönsuojelulain ja muiden lakien rajapintojen selkeyttämistä sekä eri menettelyjen päällekkäisyyksien poistamista. Nämä olisivat kuitenkin asianosaisten oikeusturvan kannalta keskeisiä seikkoja. Asioiden ripeä ja tarkoituksenmukainen käsittely on toiminnanharjoittajien oikeusturvan kannalta tärkeää. Myös lähiseudun asukkaiden ja muiden kansalaisten on helppoa osallistua selkeästi hahmotettaviin ja johdonmukaisesti eteneviin menettelyihin.

Pienenä syrjähyppynä varsinaisen lakiehdotuksen kommentointiin lausunnossa esitetään huoli ympäristölupaviranomaisen riippumattomuudesta ja oikeudellisesta asiantuntemuksesta. Tähän antaa aiheen turvetuotantoa koskeva selvitys:

Nykyisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön perusteella esimerkiksi suon ojittamattomuus ei sellaisenaan ole luvanmyöntämisen este - -. Lainvalmistelun tausta-aineistossa kuitenkin todetaan, että "käytännössä luvan saaminen pääosin ojittamattomalle suolle on viime aikoina muodostunut mahdottomaksi". Edelleen todetaan, että "[korkeimman hallinto-oikeuden] ennakkoratkaisuilla ei näytä olleen tosiasiallista merkitystä viranomaisten päätöksentekoon, vaan pikemminkin ne ovat ohjanneet ympäristölupavirastojen argumentaatiota suuntaan, jossa pyritään turvaamaan oikeudellisesti ennalta arvioiden muodollisesti kestävämpään perusteluun (ts. yleensä vesistövaikutuksiin)." (Ekroos, A – Warsta, M: Luonnonarvot ympäristölupamenettelyssä, 2012).  Lainvalmisteluaineistosta välittyy siis kuva, jonka mukaan ympäristölupaviranomaisten viimeaikainen päätöksenteko olisi perustunut systemaattisesti muihin kuin laista ilmeneviin seikkoihin.

Pykäläkohtaisissa kommenteissa lausunnossa kiinnitetään useassa kohtaa huomiota kansalaisten mahdollisuuksiin saada tietoa lain mukaisista päätöksistä:

Lakiehdotuksen mukaan lupapäätös on julkaistava yleisessä tietoverkossa lupaviranomaisen tietoverkkosivuilla. - - Asianajajaliitto ehdottaa, että säännöstä tai sen perusteluja täsmennetään siten, että lupaviranomaista velvoitetaan liittämään tietoverkkoon lupapäätöksen lisäksi tiedot siitä, onko päätöksestä valitettu, sekä valitusten johdosta tehdyt päätökset tai niiden keskeinen sisältö.

 - -[98 §:ssä] on säädetty asian käsittelystä eräissä muissa kuin ympäristölupa-asioissa. Asianajajaliitto katsoo, että myös 98 §:n mukaisen päätösten antamisesta tulisi erikseen ilmoittaa kaikille, jotka ovat tehneet muistutuksen tai esittäneet mielipiteen taikka ovat erikseen pyytäneet päätöstä.

Aluehallintovirastolle suunniteltua valitusoikeutta sen omista päätöksistä epäillään:

On olemassa painavia syitä sen puolesta, että päätöksen tehneellä viranomaisella ei ole valitusoikeutta hallintopäätöksistä, joilla muutoksenhakutuomioistuin on muuttanut viranomaisen päätöstä. Tällaista laajennusta valitusoikeuteen ei ole syytä tehdä tämän lainuudistuksen yhteydessä ilman asian laajempaa tarkastelua. 

Johdatus kansainväliseen ympäristöoikeuteen

Lueskelin uutta Timo Koivurovan kirjoittamaa kirjaa Johdatus kansainväliseen ympäristöoikeuteen. Varsinaista kirja-arvostelua en yritä kirjoittaa: tietoa kirjasta ja sen sisällysluettelo löytyy mm. Art Housen sivuilta. Seuraavassa minulle lukiessa mieleen tulleita hajanaisia ajatuksia:

1. Ei sisällä pelkkää tiukkaa asiaa, vaan välissä anekdootin kaltaisia kertomuksia vaikkapa Vuotoksen altaan lupakäsittelyn ajalta. Tämä sopii minulle. Muutenkin teksti on hyvää ja helposti luettavaa. 
2. Kirja ei käsittele kovinkaan laajasti varsinaista kansainvälisen ympäristöoikeuden sääntelyä, vaan keskittyy yleisiin periaatteisiin. Kirjoittaja viittaa tässä yli 1000-sivuisiin englanninkielisiin oppikirjoihin. Toisaalta hyvä ja ymmärrettävä rajaus. Toisaalta käytännön hyötyä minulle olisi voinut lisätä vähän pidemmälle menevä esitys Suomen kannalta keskeisistä sopimusjärjestelyistä. 
3. Ihmisoikeuksia on välillä sovellettu ympäristöasioihin. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ei ole määräyksiä ympäristönsuojelusta, mutta suojaa on katsottu voivat saada kodin tai yksityis- ja perhe-elämän suojan kautta. Viime vuonna ihmisoikeustuomioistuin antoi ainakin pari langettavaa päätöstä, kun valtio ei ollut suojellut omia kansalaisiaan riittävästi esim. meluhaitalta (Dubetska ja  Apanasewicz). Ihmisoikeudet edellyttävät siis jonkinlaista ympäristönsuojelun tasoa silloinkin, kun tällä ei ole liittymää esim. rajat ylittäviin ympäristövaikutuksiin. Kirjassa tämä näkökulma jäi aika vähäiseksi. Liekö tämä kirjan sisältöön liittyvä rajaus, kun kirja keskittyy valtioiden välisiin suhteisiin, vai eikö kirjoittaja näe muuten ihmisoikeusnäkökulmaa merkittävänä trendinä ympäristöasioissa?
4. Tulkitsen kirjoittajaa niin, että hän suhtautuu kestävän kehityksen käsitteeseen kriittisesti. Minä ainakin suhtaudun. Olin joskus yli kymmenen vuotta sitten Johannesburgin kestävän kehityksen huippukokouksen valmistelukokouksissa, ja vaikutti hyvin sekavalta, kun samoissa kokouksissa ja seminaareissa käsiteltiin teollisuuden rikkipäästöjä ja naisten asemaa kehitysmaissa.
5. Koivurova tuntuu asettavan odotuksia ekosysteemipalvelujen käsitteelle. Tämän ydintä ja merkittävyyttä en ole vielä tajunnut. Eikö luonnon monimuotoisuuden merkitys ihmisten hyvinvoinnille ole tunnustettu asia ilman, että keksitään uusi käsite? En ole myöskään ihan ymmärtänyt, onko ekosysteemipalvelujen olennaisin osa luonnon tuottamien hyötyjen taloudellinen arvottaminen, vai ovatko nämä vain väljästi toisiinsa liittyviä asioita. Ratkaiseeko ekosysteemipalvelujen käsite jotain – vai onko se uusi termi, jonka sisällöstä voidaan väitellä sen sijaan, että rahoitettaisiin ja toteutettaisiin asioita?

Auta Wikipediaa

Aika usein katson Wikipediasta tietoa aiheesta, jota en kovin hyvin tunne. Valitettavasti sitä ei voi vielä suositella ympäristöoikeudellisen tiedon lähteeksi. Ympäristöoikeuteen liittyviä artikkeleita on vähän, ja nekin ovat usein vanhentuneita tai virheellisiä.

Mitä saa Wikipediasta irti esimerkiksi ihminen, jonka asuinpaikan lähellä käynnistyy kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely, YVA?

Ensiksi hän voinee surfata kohtaan "kaivosten lupa-asiat". Se alkaa seuraavasti:

"Suomessa kaivostoimintaan tarvitaan Kauppa- ja teollisuusministeriöltä haettava kaivoskirja sekä ympäristölupa, jonka myöntää ympäristölupavirasto"

Valitettavasti lause on ennättänyt vanhentua jo monenkertaisesti: Kauppa- ja teollisuusministeriö lakkautettiin 1.1.2008. Tilalle tuli työ- ja elinkeinoministeriö, mutta sekin on jo vanhentunutta tietoa, kun kaivosten lupa-asiat siirrettiin vuonna 2011 TUKESille. Lisäksi ympäristölupavirastojen tehtäviä alkoivat vuonna 2010 hoitaa aluehallintovirastot, ja kaivosluvat ovat uusissa hankkeissa korvanneet kaivoskirjat vuonna 2011. Tämän ensimmäisen lauseen lisäksi melkein koko teksti on muutenkin vanhentunut tai virheellinen.

Seuraavaksi tiedonjanoinen voi kokeilla artikkelia "ympäristövaikutusten arviointimenettely". Se alkaa seuraavasti:

"Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on ympäristöluvan myöntämiseen liittyvä menettely, joka vaaditaan erilaisten hankkeiden suunnittelun yhteydessä silloin, kun ne aiheuttavat merkittäviä ympäristövaikutuksia. YVA:n jälkeen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ottaa vastaan arviointiselostuksen ja tekee sen perusteella lupapäätöksen hankkeelle sekä sitten valvoo sen toteutusta."

Tämä ei ole pitänyt koskaan paikkaansa, ja antaa väärän kuvan YVA:n suhteesta lupamenettelyihin. Oikeammin tämä olisi vaikkapa näin: "Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) vaaditaan erilaisten hankkeiden suunnittelun yhteydessä silloin, kun hankkeet aiheuttavat merkittäviä ympäristövaikutuksia. Viranomainen ei saa myöntää tällaiselle hankkeelle ympäristölupaa, rakennuslupaa tai muutakaan hankkeen tarvitsemaa lupaa, ennen kuin YVA-menettely on toteutettu." 

Huomasin myös, että artikkeli "Suomen vesilaki" kertoo vuoden 1961 vesilaista, vaikka uusi vesilaki tuli voimaan tämän vuoden alussa. Suomen jätelaki kertoo vuoden 1994 jätelaista, vaikka uusi tuli voimaan 1.5.2012. Artikkelista "ympäristölupavirastot" ei ilmene, että ne lakkautettiin 1.1.2010, kun niiden tehtävät siirrettiin aluehallintovirastoihin.

Tähän bloggaukseen kuluneen ajan olisi tietysti voinut käyttää paremmin siihen, että olisin opetellut muokkaamaan Wikipediaa ja korjannut näitä virheitä ja lisännyt muista asioista tietoja. Kun oma innostukseni ei kuitenkaan siihen asti ulotu, niin tyydyn toivomaan, että jotkut muut ottaisivat Wikipedian parantamisen tältä osin projektikseen.

Unionin tuomioistuimen päätös päästökaupasta

Kirjoitin aiemmin ensimmäisen asteen tuomioistuimen päätöksistä asiassa C-505/09. Päivitys on paikallaan, kun asiasta saatiin lopullinen Unionin tuomioistuimen päätös maaliskuussa komission valitettua sinne asiasta.

Erityisesti kyse oli siitä, kellä oli valta määrätä päästökauppajärjestelmässä päästöoikeuksien kokonaismäärä vuosille 2008–2012. Komission mielestä valta oli sillä. Eräät maat, kuten Viro eivät tätä hyväksyneet. Viiden vuoden oikeusprosessin jälkeen Unionin tuomioistuin vahvisti Viron olleen ainakin osittain oikeassa. Päästökauppadirektiivissä ei edellytetä mitään tiettyä menetelmää päästöoikeuksien kokonaismäärän vahvistamisessa. Jäsenvaltiolla on liikkumavaraa valitessaan toimenpiteitä.

Viron ulkoministeriö kommentoi asiaa seuraavasti:

In the aforementioned decision, the Commission essentially determined a quota ceiling for Estonia of 12.7 million tons per year. Thanks to success in the court case and the rejection of the Commission’s decision by the General Court, Estonia has now confirmed a new allowance plan for the period in a greater amount than was stated in the Commission’s original decision. In the Commission’s new decision of 5 December 2011 it confirmed Estonia’s new quota allowance plan of 13.3 million tons per year. Therefore the court case brought a positive outcome for Estonia even prior to today’s decision. In addition, the Commission must take the effect of the European Court of Justice verdict into consideration when making future decisions.

According to Foreign Minister Paet, this is also a significant legal victory considering that the average rate of success in cases initiated by member states against the European Commission is not very high.

Esimerkiksi Suomi leikkasi aikoinaan laskemaansa päästöoikeuksien enimmäismäärää 2,042109 tonnilla komission vaatimuksen mukaisesti asiasta enempää riitelemättä.

Jätteiden kaasutuksen tarina

Kuulin uudentyyppisestä jätteiden kaasutuksesta ensimmäisen kerran vähän yli kymmenen vuotta sitten. Ideana oli valmistaa jätteistä kaasua, puhdistaa kaasu ja johtaa sitten esimerkiksi hiilivoimalaitokseen poltettavaksi. Aiempiin kaasutustekniikoihin verrattuna olennaista oli puhdistusvaihe. Jätteiden poltto hiilivoimalaitoksessa lisää joitain päästöjä. Mutta jos hiilivoimalaitoksessa poltetaan puhdistettua jätteistä valmisettua kaasua, niin sen päästöt eivät lisäänny.

Samoihin aikoihin tekniikan kehittämisen kanssa vuonna 2000 hyväksyttiin uusi jätteenpolttodirektiivi. Sen mukaan jätteitä polttavia voimalaitoksia kohdellaan aivan eri tavalla kuin sellaisia voimalaitoksia, joissa ei polteta jätteitä.

Tästä syntyi ongelma: onko jätteistä valmistetun ja puhdistetun kaasun poltto jätteenpolttoa vai ei?

Ensinnä on mahdollista tulkita, että voimalaitos ja jätteenkaasutuslaitos yhdessä muodostavat jätteenpolttolaitoksen. Kutsun tätä vaikkapa nimellä ”tiukimman mukaan”:


Toisaalta voidaan tulkita, että kaasutuslaitoksessa valmistetaan jätteistä poltettavaksi kelpaavaa kaasua, ja tämä kaasumainen polttoaine poltetaan sitten tavallisessa voimalaitoksessa. Voimalaitoksessa ei siis polteta jätteitä, vaan kaasumaista polttoainetta. Kutsun tätä nimellä "järkiratkaisu":

Kumpikin vaihtoehto kuvaa siis fyysisesti samaa tilannetta, mutta tilanteen oikeudellinen hahmottaminen on erilaista. (Tulkintavaihtoehdoille antamistani nimistä päättelykykyisimmät arvannevat, että en suhtaudu kysymykseen täysin tieteellisen objektiivisesti.)

Yksityiskohtiin menemättä ”tiukimman mukaan” kustannukset ovat useissa tapauksissa niin monta miljoonaa euroa ”järkiratkaisua” enemmän, että investointipäätöksiä ei tehdä, ennen kuin tulkinta on selvä.

Asia nousi kunnolla esiin vuosina 2001–2002, kun alettiin puuhata konkreettista asiaan liittyvää hanketta. Mielipiteet menivät ristiin. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto ja useat virkamiehetkin katsoivat asiaa ”tiukimman mukaan”, mutta toisaalta monet ympäristöviranomaiset hyväksyivät ”järkiratkaisun”. Vuoteen 2005 mennessä asiasta oli saatu jo useansuuntaisia kannanottoja, mutta ei lopullista selvyyttä. Tällöin se hanke, jossa itse olin mukana, lopetettiin:

Helsingin Sanomat 13.1.2005

Martinlaaksoon ei tule kierrätysjätteen polttolaitosta

Pitkä valituskierre nujersi kaasutuslaitoksen

Yritys korvat kivihiiltä kierrätyspolttoaineella Martinlaakson voimalaitoksessa on romuttunut. Vantaan Energian, Vapon ja Pohjolan Voiman tytäryhtiön Powest Oy:n yhteiseltä hankkeelta on mennyt kannattavuus lupavalitusten pitkän käsittelyn vuoksi. Puuhamiehet ovat nostaneet voimattomina kädet ylös.

Pian tämän jälkeen korkein hallinto-oikeus antoi ”järkiratkaisuun” viittaavan päätöksen. Tämä ei kuitenkaan selvittänyt asiaa lopullisesti, koska kyseinen prosessi oli alkanut niin aikaisin, että siinä ei sovellettu suoraan jätteenpolttoasetusta. Hiukan myöhemmin oli käynnistynyt Lahti Energian samantyyppinen hanke, jossa ensimmäinen lupahakemus on tietääkseni tehty vuonna 2002. Siitä EU-tuomioistuin on antanut vuonna 2008 ”järkiratkaisun” (C-317/07). Uudessa päätöksessään vuonna 2010 EU-tuomioistuin vielä tarkensi, että ”järkiratkaisu” on mahdollinen nimenomaan sillä edellytyksellä, että kaasu puhdistetaan (C-209/09). Jos puhdistamatonta jätteistä kaasutettua kaasua poltetaan voimalaitoksessa, niin mennään ”tiukimman mukaan”. Korkein hallinto-oikeus on ennättänyt julkaista asiasta jo kolme vuosikirjaratkaisua: KHO 2007:45, KHO 2009:51 ja KHO 2010:58.

Olisi tähän vähän nopeamminkin voinut tulla selvyys.

Vahingonkorvaus maaperän pilaantumisesta (KKO 2011:62)

Uudessa korkeimman oikeuden ratkaisemassa tapauksessa KKO 2011:62 pankki oli ostanut huoltamoyrittäjän konkurssipesältä maa-alueen. Kiinteistö osoittautui myöhemmin pilaantuneeksi. Huoltoasema kuului öljy-yhtiön valtakunnalliseen huoltoasemaketjuun. Tapauksessa ratkaistiin, oliko öljy-yhtiö vahingonkorvausvastuussa kiinteistön ostaneelle pankille.

1. Vahingonkorvauksen ja kaupanvastuun suhde
Ensiksi KKO käsitteli vahingonkorvausvastuun suhdetta kiinteistön myyjän vastuuseen. Normaalistihan kiinteistön ostaja voi vaatia esimerkiksi hinnanalennusta myyjältä, jos kiinteistön maaperän osoittautuu pilaantuneeksi. KKO:n mukaan ostajan ei tarvitse tyytyä tähän. Kiinteistön myyjän vastuu ei estä ostajaa vaatimasta vahingonkorvausta kiinteistöllä ilmenneestä ympäristövahingosta muulta taholta.

KKO:n linja ei ole yllättävä, ja tämäntyyppisesti asiaa on kirjallisuudessa arvioitu. Mitenkään ongelmaton sopimussuhteiden ja ympäristövahinkojen välinen suhde ei kuitenkaan aina ole. Voidaan ajatella esimerkiksi tilannetta, jossa kiinteistön ostaja ja myyjä ovat kiinteistön kauppakirjassa ennakoineet, että kiinteistöllä voi olla ympäristövahinko, ja pyrkineet siirtämään tähän liittyvää vastuuta ostajalle. Tällaisen ehdon ansioista ostaja saattaa saada kiinteistön halvemmalla kuin mikä puhtaan kiinteistön arvo olisi ollut. Mikä on tällaisen ehdon merkitys, jos kiinteistön ostaja vaatiikin myöhemmin pilaantumisesta korvausta muulta ympäristövahingon aiheuttajalta kuin kiinteistön myyjältä?

2. Kuinka laajalle vastuu ulottuu
Huoltamoyrittäjä itse olisi ollut vastuussa maaperän pilaantumisesta ympäristövahinkolain perusteella ja vanhojen vahinkojen osalta yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden perusteella (tästä jo aiemmin KKO 1995:108). Yrittäjän konkurssin vuoksi vastuuseen haettiin nyt öljy-yhtiöltä, jonka ketjuun huoltoasemayrittäjä kuului.

Hiukan yksinkertaistaen öljy-yhtiön asema voidaan nähdä kolmella eri tavalla:
A) Öljy-yhtiö olisi huoltamoyrittäjän lisäksi katsottava toiminnan harjoittajaksi (jolloin öljy-yhtiö olisi vastuussa sekä ympäristövahinkolain voimaantulon jälkeen tapahtuneista vahingoista että tätä ennen tapahtuneista vahingoista)
B) Öljy-yhtiö ei olisi itse toiminnan harjoittaja mutta se olisi rinnastettavissa toiminnan harjoittajaan (jolloin se olisi vastuussa ympäristövahinkolain säätämisen jälkeen tapahtuneista vahingoista, mutta ei vanhemmista vahingoista)
C) Öljy-yhtiö ei ole sen enempää toiminnan harjoittaja kuin rinnastettavissakaan siihen (vastuuta ei olisi)

Käräjäoikeus asettui tässä kohdan C kannalle. Se otti huomioon mm. öljy-yhtiön ja yrittäjän väliset sopimukset joiden mukaan yrittäjällä oli melko pitkälle menevä vastuu ympäristövahingoista. Samoin se huomioi mm. laitteistojen omistussuhteet sekä tehdyt sijoitukset, ja katsoi, että öljy-yhtiötä ei voitu rinnastaa huoltamotoiminnan harjoittajaan.

Korkein oikeus käänsi asetelman päälaelleen. Sen mukaan öljy-yhtiö ei ollut pelkästään rinnastettavissa toiminnan harjoittajan (kohta B), vaan se oli itse toiminnan harjoittaja (kohta A). KKO kyllä totesi, että huoltamoyrittäjällä oli mahdollisuus yrittäjävoittoon ja riski oman toimintansa tappioista. Olennaisempaa kuitenkin oli, että huoltamoyrittäjän itsenäisyys liiketoiminnassaan erityisesti polttonesteiden jakelutoiminnassa on jäänyt suppeaksi. Öljy-yhtiö joutui maksamaan pankille parisataatuhatta euroa korkoineen.

Ympäristölainsäädäntö hallitusohjelmassa

Blogin kirjoittamisessa on ollut valitettavasti hiukan taukoa. Nytkin kesäkiireet alkavat painaa, ja jatkoa on luvassa elokuussa. Tähän kuitenkin vielä muutama poiminta Kataisen hallitusohjelman niistä osista, jotka koskevat blogin aihetta.

Lupaprosessien selkeyttäminen

Hallitusohjelma: "Selkeytetään ympäristölupajärjestelmää muun muassa poistamalla kaavoituksen, ympäristövaikutusten arvioinnin ja ympäristölupamenettelyiden päällekkäisyyksiä soveltuvilta osin hyvää ympäristönsuojelun tasoa ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia heikentämättä."

Sinänsä tavoitteet ovat hyviä, vaikka muotoilu olisi voinut olla kunnianhimoisempi. Esim. talousvaliokunta lausui pari kuukautta sitten luonnonvarastrategian yhteydessä aika paljon jämäkämmin: ”Lupahallinto kaipaa kiireellisesti kokonaisuudistusta turhan lupabyrokratian karsimiseksi. Tavoitteena tulee olla samaan hankkeeseen vaadittavien hakemusten määrän vähentäminen ja prosessin tehostaminen.”.

Ympäristönsuojelulain uudistaminen

Hallitusohjelma: ”Toteutetaan ympäristönsuojelulain ja -asetuksen kokonaisuudistus tavoitteena turvata ympäristöarvot, torjua ilmastonmuutosta sekä edistää materiaalitehokkuutta ja jätteen synnyn ehkäisyä. Toteutetaan samalla muita ympäristönsuojelulain lupa- ja ilmoitusjärjestelmän toimivuutta ja lain rakenteen selkeyttä parantavia uudistuksia. Luontoarvojen huomioon ottamisen sisällyttäminen ympäristönsuojelulakiin ja sen vaikutukset selvitetään.”

Se, että ympäristönsuojelulakia ja -asetusta uudistetaan, ei ole uutinen. Minimitaso olisi tehdä IE-direktiviivin vaatimat muutokset, mutta tässä liputetaan laajemman uudistamisen puolesta. Ilmastonmuutoksen mainitseminen on ehkä mielenkiintoinen vivahde; tähän asti ympäristönsuojelulain merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa on ollut vähäinen. Luonnonarvojen huomioon ottaminen ympäristönsuojelulain mukaisessa päätöksenteossa on jätetty hallitusohjelmassa avoimeksi. Nythän merkitys on jossain määrin rajallinen, kuten mm. päätöksessä KHO 2005:27 on linjattu.

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistaminen

Hallitusohjelma: ”Toteutetaan maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi. Kehitetään kaavoitusprosessin joutuisuutta ja sujuvuutta huomioon ottaen henkilöstöresurssien riittävyys ja kansalaisten oikeus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.”

Lienee odotettu lausuma. Kovaa kiirettä ei näytetä edellyttävän, koska maankäyttö- ja rakennuslain osalta ei siis mainittu vielä lain uudistamistyötä, vaan vasta kokonaisarviointi.

Ilmastolaki

Hallitusohjelma: ”Saatujen kokemusten ja selvitysten perusteella hallitus valmistelee esityksen ja tekee erillisen päätöksen ilmastolain säätämisestä ohjaamaan päästökaupan ulkopuolella syntyvien päästöjen vähentämistä.”

Pitäisikö laatia ilmastolaki, jossa erityisesti päästökaupan ulkopuolille sektoreille olisi määrätty tavoitteen ja vastuut? Selkä poliittinen riitakysymys, joka jätettiin avoimeksi.

Hallinto-oikeusprosessien uudistaminen

Hallitusohjelma: ”Jatketaan muutoksenhaun uudistustarpeiden selvittämistä hallinto-oikeuksissa mukaan luettuna valituslupamenettelyn käyttöönottaminen myös korkeimmassa hallinto-oikeudessa.”

Suhteellisen niukasti löytyy mainintoja hallinto-oikeusprosessin kehittämisestä. Siitä on kuitenkin tehty laajamittaista työryhmätyöskentelyä, ja muutosideoita ja -tarvettakin olisi.

Muuta

Lisäksi hallinto-ohjelmasta löytyy ympäristölainsäädäntöä sivuavia asioita, jotka liittyvät mm. kaivostoimintaan, tuulivoimalaitoksiin, vesivoimalaitoksiin, turvetuotantoon ja kalastusasioihin. Niistä ei tällä kertaa enempää.

Hyvää kesää.

Ilmasto-oikeus

Silmäilin uusinta ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjaa. Parhaiten jäi mieleen Kati Kuloveden artikkeli ”Ilmasto-oikeuden synty? Katsaus ilmastonmuutosta koskevaan sääntelyyn”. Johtopäätösten mukaan ”kehitys näyttäisi viittaavaan siihen, että tulevaisuudessa ilmastonmuutosta koskeva sääntely muodostaa erillisen ’ilmasto-oikeutena’ tunnetun oikeudenalan.”. Laitetaanpa oma arvioni ilmasto-oikeudesta:

1. Kirjoituksen pääpaino on ilmastonmuutosta koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa, päästökaupassa ja hiilimarkkinoissa. Kati Kulovesi ja muut alan tutkijat pohtivat vaikkapa Kioton pöytäkirjaa, Marrakeshin sopimusta ja CDM:ää. Tästä on ehkä kehittynyt omaleimainen oikeudellinen kokonaisuus, jota voidaan nimittää ilmasto-oikeudeksi.

2. Jos olen oikein tulkinnut, niin em. kansainvälinen ilmasto-oikeuden tutkimus on Suomessa järjestäytymässä opetuksessa, tutkimuksessa ja järjestötoiminnassa ympäristöoikeuden osaksi. Tämä on monella tapaa luontevaa, mutta ei ongelmatonta, koska ilmasto-oikeus on erityyppistä kuin ympäristöoikeudessa viime vuosikymmenillä eniten esillä olleet tutkimusaiheet. Syntyykö vesioikeuden ja ilmasto-oikeuden spesialistien välille hedelmällistä ja syvällistä keskustelua?

3. Suomen lainsäädännössä ilmastonmuutoksen torjuntaan voivat vaikuttaa lukuisat asiat, kuten päästökauppa, energiaverotus, rakentamismääräykset, kaavoitus, metsälainsäädäntö jne. Tämä lainsäädäntö ei periaatteiltaan ja lähtökohdiltaan muodosta sellaista kokonaisuutta, että sitä olisi järkevää nimittää ilmasto-oikeudeksi.

Sähköpostiin tuli muuten nähtävästi avoin kutsu asiaa sivuavasta tilaisuudesta.

Ympäristörikoksen seurauksia (KHO 2004:83 ja KKO 2011:17)

Kasvihuoneita viljan kuorta polttamalla lämmittänyt pienyrittäjä on työllistänyt oikeuslaitosta urakalla. Jutussa on tullut esille paljon oikeuskysymyksiä, joten pieni referionti on paikallaan:

Tässä tapauksessa yrittäjä ei tehnyt salassa mitään törkeän lainvastaista. Toiminnan perusidea oli ihan hyvä, käyttää polttoaineena halpaa viljan kuorta. Yrittäjä ei kuitenkaan nähtävästi saanut lämpökattilansa puhdistuslaitetta toimimaan riittävän hyvin, ja kattilasta levisi ympäristöön nokea.

Todennäköisesti kunnan ympäristöviranomaiset pyrkivät ensin saamaan epävirallisin vaatimuksin ja huomautuksin tilanteen kuntoon. Netin asiakirjoista ei selviä, kuinka pitkään tätä jatkui.

Kun tilanne ei parantunut, niin kunnan ympäristölautakunta kielsi 2000-
luvun alkupuolella toiminnan ja asetti sille päästöjen raja-arvoja. Yrittäjä ei toiminut ympäristölautakunnan määräysten mukaisesti, vaan jatkoi toimintaansa. Loppujen lopuksi toiminta kiellettiin neljään kertaan. Kun kiellot eivät tehonneet, niin yritykselle tuomittiin uhkasakkoja maksettavaksi kahdesti: 5000 euroa vuonna 2003 ja pari vuotta myöhemmin 10 000 euroa. Näistä prosesseista yksi eteni korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka julkaisi ratkaisunsa vuosikirjassa KHO 2004:83. KHO:n mukaan toiminnan kieltämisen perusteeksi ei riitä pelkkä savukaasujen aiheuttama pilaantuminen, vaan kiellon täytyy perustua ympäristönsuojelulain täsmälliseen säännökseen. Tässä tapauksessa täsmällinen säännös löytyi: koska päästöt aiheuttavat naapureille kohtuutonta rasitusta, niin toiminnalla olisi pitänyt olla ympäristölupa, ja kun toiminnalla ei ollut lupaa, niin sen jatkaminen voitiin kieltää.

Juttu ei päättnyt tähän, vaan asia vietiin myös oikeuteen ympäristörikosasiana. Käräjäoikeus tuomitsi viljan kuoren polttaneen pienyrityksen 5 000 euron yhteisösakkoon ja yrittäjän 60 päiväsakkoon ympäristön turmelemisesta. Hovioikeus alensi yhteisösakon 2 000 euroon. Asia eteni vielä korkeimpaan oikeuteen. Se mietti erityisesti, voitiinko ympäristölautakunnan hallintopakkoasian yhteydessä antaman määräyksen noudattamatta jättämisestä paitsi tuomita uhkasakko niin myös rangaista ympäristörikoksena (syyte ei jostain syystä koskenut toimintaa ilman ympäristölupaa, vaan toimintaa vastoin ympäristölautakunnan määräystä). Korkeimman oikeuden pari viikkoa sitten antaman ennakkoratkaisun mukaan ympäristölautakunnan asettaman kieltomääräyksen rikkominen voi olla rikos. Esittelijäneuvos Sepponen ja vähemmistöön jääneet oikeusneuvokset Esko ja Välimäki esittävät kyllä hyviä vastakkaisia perusteluja. (KKO 2011:17).

Muina seurauksina lain vastaisesta toiminnasta voisi vielä seurata rikokseen liittyvän taloudellisen hyödyn menettäminen valtiolle. Suurin tähän liittyvä suomalainen tuomio on tietääkseni seitsemän miljoonaa markkaa. Edelleen kyseeseen voivat tulla vahingonkorvaukset esimerkiksi naapureille. Näitä ei tässä tapauksessa ainakaan netissä julkaistujen selostusten mukaan tullut esiin.

Belinskij: Oikeus veteen

Lueskelin jo aiemmin mainitsemaani Antti Belinskijn väitöskirjaa Oikeus veteen - Talousveden saatavuus Suomen ja Etelä-Afrikan oikeudessa. Pari pikakommenttia:

Kirjan rakenne oli minusta erinomainen ja mietitty. Siitä nopeasti pääsi kärryille siitä, mitä Belinskij oikeudella veteen tarkoittaa. Kirjassa tarkastellaan erikseen oikeutta ottaa vettä (esim. ottaa pohjavettä tai pintavettä joko omalta tai muiden alueelta). Erikseen tarkastellaan oikeutta saada talousvettä. Tämä osuus jakautuu lukuihin vesihuollon järjestäminen, talousvesipalvelun sisältö sekä vesimaksut. Eli oikeus veteen ei ole vain oikeutta ottaa vettä järvestä tai kaivosta, vaan myös kansalaisen oikeus saada tarpeeksi läheltä jatkuvasti ja riittävästi tarpeeksi hyvälaatuista talousvettä kohtuuhintaan.

Vesimaksuja koskeva luku oli minulle mielenkiintoinen, kun vesimaksujen sääntelyä pystyi vertaamaan itselle tutumpaan sähköverkkopalvelujen hinnoitteluun. Tekstissä esitettiin aika raju väite: ”Kun otetaan huomioon suurten vesihuoltolaitosten tuotot suhteessa peruspääomaan ja liikevaihtoon, vaikuttaa siltä, että vesihuoltolaitoksia käytetään Suomessa VHL 18 §:n vastaisella tavalla piiloverotukseen ja kunnan muiden toimintojen tukemiseen.”.

Energiatehokkuudesta ei päätetäkään ympäristöluvassa (KHO 2011:12)

Suurten teollisuuslaitosten ympäristölupamääräyksissä on ollut usein maininta tehokkaasta energian käyttämisestä. Toiminnanharjoittajat ovat pitäneet näitä määräyksiä usein vähämerkityksisinä ja osittain turhina. Energiansäästöön pyritään joka tapauksessa, jotta yritys ei tuhlaisi rahaa. Käytännön energiansäästötyössä ympäristölupia tärkeämpiä ovat työ- ja elinkeinoministeriön kanssa valmistellut vapaaehtoiset energiansäästösopimukset.

Energiatehokkuusmääräykset ovat myös luonteeltaan erityyppisiä kuin muut ympäristöluvan lupamääräykset. Energiatehokkuudessahan ei ole kyse laitokselta tulevista päästöistä, vaan lähinnä sähkön ja polttoaineiden säästämisestä. IPPC-direktiivi kuitenkin edellyttää asian noteeraamista ainakin jollain tavalla, ja ympäristönsuojelulakia koskevassa hallituksen esityksessä viitataan tarpeeseen antaa energiatehokkuudesta tarvittaessa lupamääräyksiä.

Korkein hallinto-oikeus päätti viime viikolla, että ympäristöluvassa ei voida antaa lainkaan pelkästään energiankäytön tehokkuuteen liittyvää itsenäistä lupamääräystä (KHO 2011:12). Ratkaisusta jouduttiin äänestämään. KHO:n enemmistön perustelujen mukaan laissa on määrätty, mistä voidaan antaa lupamääräyksiä. Kun energiatehokkuusmääräykset eivät sovi näihin määrittelyihin, niin IPPC-direktiivin tulkintavaikutus tai lain esityöt eivät voi oikeuttaa määräyksen antamiseen.

Ympäristönsuojelulakia on siis sovellettu viimeisen vuosikymmenen aikana vähintään kymmeniä kertoja väärin. KHO:n ratkaisun vaikutus tuleviin ratkaisuihin voi kuitenkin jäädä rajalliseksi: ympäristönsuojelulakia ollaan uudistamassa, ja KHO:n ratkaisu otettaneen huomioon tässä työssä.

Periaatteellisesi ratkaisun mielenkiintoisin osa on, kuinka se rajoittaa EU-oikeuden tulkintavaikutusta ja perusteluilla säätämistä. Ainakin minut yllätti, kuinka rajallisen merkityksen KHO direktiiville ja lain esitöille tässä tapauksessa antoi.

Kunnan kaavoitusmonopoli (KHO 2011:11)

Pääkaupunkiseudulla alueen kaavoitus esimerkiksi omakotitalotonteiksi voi nostaa sen arvon monikymmenkertaiseksi. Jotkut kunnat ostavat tai lunastavat maan kunnalle, kaavoittavat oman maansa ja myyvät sitten edelleen valmiina tontteina. Jotkut kunnat taas painottavat maankäyttösopimuksia, jolloin kunta kaavoittaa muiden maita ja maanomistajat maksavat kunnalle esimerkiksi 40–60 % kaavan aiheuttamasta arvonnoususta.

Järvenpää suosii maan ostamista kaupungille. Helsingin hallinto-oikeuteen eteni juttu, jossa Järvenpää oli kaavoittanut noin 10 hehtaarin kaupungin omistaman alueen pääasiassa omakotitalotonteiksi. Uuden kaavoitetun alueen ja jo aiemmin kaavoitetun alueen väliin jäi muutaman hehtaarin suikale maata kaavoittamatta. Syytä tähän ei mitenkään salailtu: Kaupunginhallitus ilmoitti, että kaupunki laatii uusia asemakaavoja vain omistamilleen maille. Kun suikaleen omistajat eivät olleet halukkaita myymään alueitaan kaupungille, niin aluetta ei kaavoitettu lainkaan.

Hallinto-oikeus ratkaisi asian selkeästi. Se totesi, että kaava-alueen rajaus oli määräytynyt muilla kuin maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetuilla maankäytöllisillä perusteilla. Rajaus johti kaava-alueen ulkopuolelle jääneen maanomistajan eriarvoiseen kohteluun. Kaava kumottiin mm. perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatteen perusteella.

Korkein hallinto-oikeus ratkaisi asian vuosikirjaratkaisulla 2011:11. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja kaava tuli voimaan. KHO totesi kuitenkin perusteluissaan, että kaava-alueen rajaus ei voi perustua pelkästään alueiden omistukseen. Tässä yksittäistapauksessa kaavan rajaus pelkästään kaupungin alueelle oli kuitenkin sallittua, kun otettiin huomioon kunnalle annettu päätäntävalta asemakaavoituksessa sekä

1. maankäytölliset syyt, jotka nähtävästi tarkoittivat kaupungin väitettä, jonka mukaan yksityisten omistamat maat sopivat muuta aluetta paremmin rivitaloille, joille ei ollut samanlaista välitöntä tarvetta kuin kaupungin maalle kaavoitetuille omakotitonteille
2. se, että asemakaavoituksen ulkopuolelle jätetty alue oli pinta-alaltaan yksinäänkin riittävän suuri, jotta se voidaan kaavoittaa tarvittaessa myöhemmin.

KHO:n päätöksestä voivat sekä kunnat että maanomistajat poimia itseään miellyttäviä kohtia. Maanomistajien kannalta päätöksessä todettiin, että maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun vaatimus pätee myös yksityisen omistaman maan ja kunnan omistaman maan välillä (perustuslaista tätä ei johdettu, kuten hallinto-oikeus oli tehnyt). Tämän jälkeen voi olla vaikeaa jättää esimerkiksi pieni yksittäinen kiinteistö muun kaava-alueen keskellä kaavoittamatta pelkästään siksi, että aluetta ei saada hankittua kunnalle. Päätöksen pääpaino oli kuitenkin kuntien päätösvallan korostamisella. KHO siunasi menettelyn, jossa pääasiallinen (joskaan KHO:n mukaan ei ainoa) syy kaava-alueen rajaukseen oli alueen kuuluminen kunnalle.

Parveketupakointi ja Montesquieu

Jos asunto-osakeyhtiö kieltää tupakoinnin talon parvekkeilla, niin asukas voi moittia taloyhtiön päätöstä yleisissä tuomioistuimissa: käräjäoikeudessa, hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa. Jos kunnan terveyslautakunta kieltää samalla parvekkeella sauhuttelun, niin lautakunnan päätöksestä valitetaankin hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tarvitaanko kahta erillistä tuomioistuinorganisaatiota?

Nettimaailmassa tästä keskusteltiin viime viikolla, kun kaksi bloggaavaa professoria – Jyrki Virolainen ja Jukka Kemppinen – kannattivat molemmat yhdistämistä. Molemmat blogit ovat niin vilkkaita, että keskustelu käytiin parissa päivässä, ja viikon aikana molemmat ovat jo kirjoittaneet useita uusia avauksia. Tässä vähän hitaammalta kirjoittajalta kaksi näkökulmaa:

1. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti ja perusoikeudet. Toisissa blogeissa kommentoijat epäilivät yhdistymisen vaarantavan kansalaisten oikeusturvan, kun yleisten tuomioistuinten väki ajattelee asioista eri tavalla kuin hallinto-oikeustuomarit (esim. virallisperiaate ja tutkimisperiaate). Toki viranomaisen päätöksen lainmukaisuuden tutkiminen vaatii erilaista prosessia kuin vaikkapa rikosasia. Mutta samalla tavalla vaatii rikosasian käsittely erilaista prosessia kuin sopimusriita. Tärkeämpää on, että oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeiset perusteet ovat samantyyppisiä hallinto-, riita- ja rikosprosessissa. Läheisempi yhteys hallinto-oikeustuomareiden ja muiden tuomareiden välillä ei olisi uhka, vaan ehkä jopa kummallekin osapuolelle antoisaa.
2. Vallan kolmijako-oppi. Painotetaanko terveyslautakuntaa, hallinto-oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta yhtenä kokonaisuutena, jossa eri osapuolet pyrkivät (tietysti toisistaan riippumattomina) yhteiseen päämäärään? Vai painotetaanko tuomioistuimien roolia hallinnosta erillisenä laillisuuden valvojina: tuomioistuin valvoo terveyslautakunnan päätöksen lainmukaisuutta samalla tavoin kuin se valvoo asunto-osakeyhtiön päätöksen lainmukaisuutta? Kummallakin näkökulmalla on sijansa, mutta jälkimmäistä soisi minusta painotettavan vielä nykyistä enemmän.

Yhdistämien ei taida olla missään perusteellisesti pohdittavana, eikä se varmaankaan ole tämän vuosikymmenen asia. Blogeja vakavammin yhdistämistä on arvioitu ainakin Janne Aerin väitöskirjassa Oikeussuojan ulottuvuus hallinnossa

Voiko mittauksiin luottaa

Ennätin pistäytyä pikaisesti Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaarissa ja kuulla muutaman hyvän esityksen.

VTT:n Tuula Kajolinna kertoi alustavia tuloksia tehdyistä päästöjen vertailumittauksista. Erityisjärjestelyin oli saatu aikaan tilanne, jossa kahdeksan päästömittauslaboratoriota mittasi päästöjä samaan aikaan samasta savukaasukanavasta.

Osassa mittauksia hajonta oli kohtuullinen, mutta oli hurjia erojakin. Eräissä mittauksissa (hiukkaspitoisuus raskasta polttoöljyä käytettäessä) pienin tulos oli 19 mg/m³ ja suurin 56 mg/m³. Jos päästöraja olisi 30 mg/m³, niin jonkun mittaajan mukaan kaikki olisi kunnossa ja jonkun mielestä taas luparajaa olisi rikottu selvästi.